tiistai 7. maaliskuuta 2017

Miten kävi bucket listan 2016?

Viime vuodelle olin raapustellut bucket listan. Siis listan asioista, joita olisi kiva tehdä/saavuttaa kyseisenä vuonna. Mites sen listan kanssa kävikään?

- mennä naimisiin
- matkustaa Mauritiukselle häämatkalle
Check ja check! Alkuvuosi 2016 oli häähuuruinen. 

- lukea enemmän kirjoja
Etenkin viimeisinä viikkoina ennen beben syntymää luin kyllä ihan ahkerasti. Parhaimpina viime vuoden kirjoina ovat jääneet mieleen Jhumpa Lahirin Kaima, Eve Hietamiehen Yösyöttö ja Tarhapäivä sekä Jenny Nordbergin Kabulin tyttöjen salaisuus. 


- kehittää omaa blogiani ja kirjoittaa useammin
- juosta paljon ja aina kun se on mahdollista
- lumilautailla paljon ja oppia olemaan putoamatta hissistä
Noup. Nää kaikki kolme joutuu ottamaan tänä vuonna uusintakierroksen!

- kokeilla jotain uutta lajia
Suppailu! Se oli hauskaa ja onnistui isonkin mahan kanssa melko näppärästi. 

- käydä kerran viikossa joogassa tai bodybalancesessa
- käydä kaksi kertaa viikossa kuntosalilla/tehdä kuntopiiriä
Joogasin tosi ahkerasti kyllä, luulisin, että keskimäärin kerran viikossa ellen jopa enemmän. Lihaskunto taas voisi olla paremmassakin jamassa.


- tehdä enemmän eettisiä ja ekologisia ostospäätöksiä
- syödä enemmän luomua
- syödä vähemmän lihaa
- tehdä hyväntekeväisyyttä tai vapaaehtoistyötä
Kokonaisuutena varmaankin tämä osio toteutui ihan hyvin. Suosin mielellään luomua ja korvaan lihan kasviksilla tai huijauslihoille, eli siis härkiksellä, soijalla tms. Jatkoin kuukausilahjoittamista tiettyihin hyväntekeveäisyyskohteisiin.

- tehdä paljon Suomi-retkiä
- käydä vaeltamassa ulkomailla
- käydä vaeltamassa Suomessa
Suomessa reissattiin ihan ahkerasti, joten check sille! Hulppein Suomi-paikka viime vuodelta oli ehdottomasti Vallisaari. Vaellukset jäi sellaisiin metsäretki-tasoisiin tallusteluihin. Ainiin, paitsi meidän trekkaus Mauritiuksella, tosin sekin oli vain päiväreissu.

- päästä opiskelemaan
Jep! 

- osallistua kuntoilutapahtumaan
Pullukka Run Kuopiossa.
 
- perehtyä historiaan
- muistaa ystävien syntymäpäivät
- olla ostamatta tavaralahjoja
Oho, sarjassamme mistä nää tuli? Toteutumisprosentti varmaan 50%.

- käydä kerran kuussa treffeillä Jonaksen kanssa
Tää taisi toimia Stellan syntymään saakka? Monet hyvät treffit kyllä edittiin!


- tehdä pitkä hiihtolenkki
- käydä kalastamassa
- käydä eväsretkellä
Kalastaminen jäi, mutta muutoin jep ja jep. 

- käydä elokuvissa
- käydä konsertissa
Kyllähän me nyt sen käytiin tuulettumassa.

- käydä Norjassa tai Ruotsissa
Ens vuonna sit! Tai tänä vuonna.

- ajaa roadtrip
 Suomessa suhattiin ristiin rastiin.


- käydä museossa
- käydä taide/valokuvanäyttelyssä
Kyllä vaan! Useampikin kiva kohde sattui kohdalle; ainakin Helsingin kaupunginmuseo, Kuopion korttelimuseo ja Kuopion valokuvakeskus.

- opetella kuvaamaan paremmin järjestelmäkameralla
Uh, ikuisuusprojekti. Kuvasin tosi vähän viime vuonna. Ja nytkin ne ainoat kuvat mitä muistikortilta löytyy on Stellan varpaista.

- istua vähemmän
Äää...ehkä?

- kiivetä vuorelle
- ihailla monta auringonnousua ja -laskua
- istahtaa katselemaan merta
Mauritiuksella kiipaistiin yhdelle vuorelle, ja väittäisin myös katselleeni niin aurinkoa kuin mertakin viime vuonna. Tosin ainahan niitä voi enemmäkinkin tuijotella.


- matkustaa pohjoiseen
- viettää osa kesälomasta Suomessa
No Suomessahan me oltiin koko kesäloma. Pohjoiseen ei silti ehditty. Onneksi se asia korjaantuu muutaman viikon päästä, kun ollaan reissussa puolitoista viikkoa matkasuunnitelmalla Rovaniemi - Pyhä - Oulu !

Vaikka uuden vuoden lupaukset ovat vähän kulunut juttu (vai ovatko?!), niin taidan silti tehdä tällekin vuodelle vastaavan listan. Onhan se aina hauska miettiä, mitä mukavaa tänä vuonna voisi haluta tehdä. 

t: Listahirmu 

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Tavoitteista vauhtia tossuihin

Kolmelle puolimaratonille ilmoittautuminen on saanut vipinää lenkkareihin ja tuonut positiivista painetta lenkkeilyyn. Viime viikon sunnuntaina juoksin pisimmän lenkkini sitten raskauden ensimmäisen kolmanneksen. Tavoitteena oli juosta 10 kilometriä. Etukäteen ajattelin, että juoksen niin monta kilometria kuin vain pystyn alle 7 minuutin kilometrivauhtia. Yllättäen kympin keskiaika olikin siellä lähellä 6 minuuttia per kilometri. Se on mulle tässä vaiheessa ihan äärimmäisen hyvä vauhti.

Lenkin jälkeen olo oli ihan mahtava, ennen kaikkea siksi, että olisin voinut jatkaa vielä pari kilometriä. Kyllä ne syksyn loputtomat kävelylenkit ja Stellan kanssa vaunuilut ovat pitäneet peruskunnon paketissa. Seuraava osa-alue, jonka haluaisin parempaan kuosiin, on lihaskunto. Ja toki vahvistaa edelleen peruskestävyyttä. Koska ajattelen, että vain vahvan peruskestävyyden ja lihaskunnon kautta pystyn nostamaan tulevaisuudessa juoksuvauhtiani.

Viime vuonna kun taapersin ison mahani kanssa pitkin poikin Kuopion polkuja, niin ajattelin moneen moneen kertaan, etten ikinä selviäisi tästä selväjärkisenä, jos en pääsisi liikkumaan. Vaikka viime vuosi oli varmaan vähiten liikunnallinen vuoteni koskaan, liikunnan merkitys nousi suuremmaksi kuin ikinä. Siispä nautin jokaisesta juoksuaskeleesta! Ja siinä sivussa lueskelen muutaman urheilijan kirjan ja kattelen Lahden MM-kisat. Pientä urheiluhulluutta ilmassa.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Juoksutavoitteet 2017

Pitkästä aikaa minulla on juoksutavoitteita. Konkreettisia ja varmasti tälle kunnolle tarpeeksi haastavia. Tavoitteena on juosta tänä vuonna kolme puolimaratonia maaliin saakka. Toukokuussa Helsingissä HCR, kesäkuussa Pullukka Run Kuopiossa ja syyskuussa Tampereen puolimaraton.

Olen ihan superinnostunut, mutta hieman jännäilen sitä kuinka kroppa ja etenkin tuo ikuinen murheenkryynini eli oikea polveni kestää moisen juoksupläjäyksen. Raskauden jälkeen myös koko kropan juoksunsietokyky on arvoitus, joten täytyy mennä aikalailla treeni kerrallaan ja vaihtaa tarvittaessa juoksu hiihtoon tai vesijuoksuun.

Mutta hei, niin siistiä olla taas siinä kuosissa, että puolimaratonin juokseminen on ylipäätään mahdollista. Tässäpä vielä tämän viikon treenailut noin niin kuin introna tuleviin juoksupostauksiin;

MAANANTAI:
jooga 15 min
juoksu/kävely vaunujen kanssa 1h / 7,5 km

TIISTAI:
juoksu 30 min / 4km
(+vaunujen kanssa kävelyä)
 
KESKIVIIKKO:
jooga 15 min
juoksu 30 min / 4km
(+vaunujen kanssa kävelyä)

TORSTAI:
kuntosali 1h

PERJANTAI:
lepo
(+ vaunujen kanssa kävelyä)

LAUANTAI:
hiihto 1h / 10 km

SUNNUNTAI:
kuntosali 45 min
(+ vaunujen kanssa kävelyä)

Erityisesti ilahdutti kaksi (2!!) kuntosalikäyntiä ja lauantain leppoisa hiihtolenkki. Eiköhän se juoksukin lähde sieltä kulkemaan pikkuhiljaa. Hidastahan tuo vielä on, vaan mikäs kiire tässä.


sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Takaisin juoksuun

Juoksu ja ylipäätään jokin muu liikuntamuoto kuin kävely olivat niitä asioita, joita kaipasin eniten raskauden loppuvaiheessa. Vaikka kävelylenkit syyssäässä olivat ihania (ja yksi parhaista keinoista pysyä järjissään ison mahan kanssa) niin kyllä lenkkareita poltteli päästä juoksemaan.
Ei sitä kuitenkaan ihan heti synnäriltä voi pinkaista mäkitreeniin, sillä paluu täytyy tehdä pikkuhiljaa ja kuulostelen. Ei ehkä minun vahvuuksia, mutta tässä asiassa tekee vain vahinkoa, jos kiirehtii ja siihen faktaan täytyy tällaisten hätähousunkin taipua.

Aloitin liikunnan sillä mihin olin jäänytkin; kävellen. En onneksi ollut kovinkaan kipeänä synnytyksen jälkeen, joten käveleminen sujui heti melko hyvin. Ensimmäinen "lenkki" oli neljä päivää synnytyksestä, hiippailin ehkä pari kilometriä? Mutta siitä se alkoi, tai siis jatkui, päivittäinen kävelylenkkeily. Tällä kertaa vain vaunujen kera. Hissukseen lisäsin lenkkien pituutta, joskus kävin parikin lenkkiä päivässä. Fiilikseen mukaan ja kuulostellen. Käveleminen teki fyysisesti hyvää, mutta myös henkisesti. Väsyneenäkin päivänä raikas ilma ja hetki "omaa aikaa" vauvan nukkuessa vaunuissa latasi punaisella piiputtavaa akkua.


Kuutisen viikkoa synnytyksestä kokeilin ensimmäisen kerran juoksua. Se tuntui hassulta, kömpelöltä ja raskaalta. Hölkkäsin pieniä pätkiä kävelyn lomassa. Juoksu ei tuntunut varsinaisesti hyvältä, mutta ei toisaalta pahaltakaan. En oikein tiennyt "saanko" juosta. Muistaakseni palasin vielä pelkkiin kävelylenkkeihin joksikin aikaa, ja suosin hiihtoa (Kuopioon tuli lumet tänä vuonna superaikaisin!) ja spinningiä juoksun sijaan. Nyt juoksu on kuitenkin ollut kuvioissa jo useamman viikon, ja pikkuhiljaa lenkit ovat kasvaneet sieltä parista kilometristä jopa seitsemään. Edelleen on kuitenkin päiviä, jolloin mieluummin kävelen kuin juoksen.

Joogaan palasin myös hissukseen. Joogailu ja venyttely ovat kuitenkin ihan ehdottomia pitää mukana, muutoin en pääse kohta enää sängystä ylös näitten jumieni kanssa. Tavaksi on tullut joogailla Stellan aamupäikkäreiden aikaan 20-30 min.
Lihaskuntoa olen pitänyt yllä kotijumpilla ja joulukuusta alkaen käynyt myös salilla vaihdellen 0-2 kertaa viikossa.

Koska treenit riippuvat nykyisin siitä, onko Jonas kotona ja toisaalta myös Stellan mielialoista ja tissilläolohaluista, niin treenit ovat sitten sitä mitä pystyy kulloinkin tekemään. Joskus se on salitreeni, joskus lyhyt pyrähdys juoksemassa, joskus on parempi olla poistumatta kotoa ja tehdä vaikka lyhyt jooga. Minulle on kuitenkin tärkeää tehdä jotain liikunnallista päivittäin, mutta tällä hetkellä vauva sanelee aika paljolti sen, mitä se liikunta on ja kuinka kauan se kestää. Silti, kyllä minulla on pieniä urheilullisia suunnitelmia tälle vuodelle...

Niin klisee, niin totta: jokaisen tarina liikunnan pariin paluusta on omanlaisensa. Silti tykkään lueskella miten muilla on mennyt ja vertailla tarinoita positiivisessa mielessä toisiinsa. Loistavia kirjoituksia juoksun ja liikunnan pariin palaamisesta löytyy muuten ainakin Hillan, Karoliinan ja Marisssan blogeista.


lauantai 14. tammikuuta 2017

Kolmessa kuukaudessa

Pelkkää vauvajuttua, taas. Mutta kun ei tähän elämään nyt hirveästi muuta mahdu kuin se montako tuntia on nukuttu, milloin viimeksi syöty, milloin vaihdettu vaippa ja mitä laatua se sisälsi, lauletaanko Lennä lennä leppäkerttu vai Metrolla mummolaan ja uskaltaisiko sitä lähteä käymään vauvan kanssa huomenna syömässä kaupungilla. Tulevaisuuden jännin juttu ei ole reissu jonnekin eksoottiseen paikkaan, vaan se, että aloitettiin just muskari. Edellä kuvattua arkea on takana pian kolmisen kuukautta. Niiden aikana mieleen on jäänyt mm. seuraavaa:

- älä ikinä unohda ottaa hoitolaukkua mukaan. Älä myöskään unohda pakata sinne vaihtovaatteita myös itsellesi. Tämän jälkimmäisen kyllä muistaa, kun on kerran hengaillut neuvolassa maidot JA kakat paidalla

- joskus on parempi vain antaa olla. Itse olen oppinut vasta viime viikkoina hölläämään, istuskelemaan nukkuva vauva sylissä ja lueskelemaan kirjaa. Alkuun sitä yritti aina olla kauhean tehokas vauvan uniaikoina, mikä yleensä johti vain turhautumiseen, kun ainahan se tyyppi heräsi just silloin kun joku yläkerran imurointi oli kesken

- on hyviä päiviä ja on huonoja päiviä. Joskus voi olla myös tosi hyviä päiviä tai sitten aivan katastrofaalisia päiviä. Ja ihan kaikkea näiden väliltä

- välillä vauvaa vain itkettää, vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa. Se itku voi myös yllättää juuri silloin kun sitä vähiten toivoisi, kuten lounastreffeillä nepalilaisessa ravintolassa, ruuhkaisessa Prismassa tai vaunulenkillä kolmen kilometrin päässä kotoa. Ja silloin ei voi muuta kuin pitää omat hermot kurissa ja lohduttaa bebeä parhaansa mukaan. Helpommin sanottu kuin tehty; oikeasti tekisi mieli parkua itsekin

- kypärämyssy voi olla todellinen vihollinen vauvan mielestä. Samoin tuttipullo. Myös tutti kelpaa vain silloin tällöin. Ja minä kun luulin, että kaikki vauvat syö tuttia?!

- imetys ei todellakaan ole mitään "laitat vain tissin suuhun" - hommaa. Välillä se sujuu kuin tanssi, välillä saa tehdä kaikki sirkustemput. Ja sitä maitoa on aina joka paikassa

- just kun olet saanut beben nukkumaan ja olis hyvä olla ehkä hiljaa hetkinen, että tyyppi ehtii vajota sikeämpään uneen, niin juuri silloin tiputat puhelimen, paljaasta jalasta lähtee jäätävä mossahdus kun se irtoaa lattiasta, lyöt juustohöylän vedenkeittimeen niin että kaikuu ja Spotifyn mainokset kiekaisevat täysillä

- neuvolasta saatu hymynaaman kuva on paras lääke ihan mihin tahansa. Ensi kerralla muistan pyytää niitä lisää, jotta voin liimailla niitä ympäri taloa

- juuri herännyt, syliin nukahtanut tai unissaan naurava bebe. Cuteness overload.

- vaikka välillä tulee vannottua, ettei enää ikinä poistu vauvan kanssa neljän seinän sisältä, niin seuraavan päivänä on jo ehtinyt unohtaa eilisen vaunulenkkikilarit tai ravintolahepulit

- yksi parhaista vinkeistä mitä olen saanut, on, että jos vauva on kovin tyytymätön ja itkuinen, ja mikään ei tunnu kelpaavan, niin vauva on todennäköisesti väsynyt ja kaipaa unta. Se nukuttaminen onkin sitten toinen tarina

- välillä tuntuu, ettei kenenkään muun vauva itke, hulinoi ja kitise

- vaikka vähän nyyhkin pakatessani 56 ja osan 62 koon vaatteista pois ja lähes päivittäin selaan kuvia vastasyntyneestä vauvastamme, niin en varsinaisesti kaipaa sitä ensimmäisten viikkojen myrskyä ja härdelliä. Nyt on aika kiva just näin

Sellaista meille.