torstai 3. huhtikuuta 2014

Päällimmäiset Pariisi- fiilikset!

Pariisin kevät oli ihana, aurinkoinen ja kaunis. Ruoka oli halvempaa kuin odotin, englannilla pärjäsi loistavasti (vaikka ääntäisi kuinka savolaisittain) eikä juurikaan törmätty siihen paljon puhuttuun pariisilaiseen töykeyteen. Meidän hotelli oli aivan loistavalla paikalla, Notre Damen vieressä, ja siitä oli helppo lähteä seikkailemaan ympäriinsä nin metrolla kuin jalankin.



Kierrettiin kaikki perusnähtävyydet, niinkuin suunniteltiinkin: Notre Dame, Eiffelin torni, Montmartre, Sacre Coeur, Louvre ja Riemukaari. Lisäksi kierreltiin puistoja ja Latinalaiskorttelin sympaattisia pikkukujia, käveltiin Seinen rantaa pitkin ja ihasteltiin Pariisia yläilmoista hotellin kattoterassilta käsin. Lisäksi meillä oli oma terassi hotellihuoneessamme, joka oli aivan ihana! Siinä tuli useampana iltana istuskeltua ja maisteltua punaviiniä.



Eniten mua sykähdytti juurikin ne suloiset pikkukujat, ravintolat ja kahvilat, tunnelmallinen Seinen ranta ja sen sillat, kauniit puistot, Montmartre sekä Notre Damen sisäpuoli. Champs-Elyseestä ja sen ympäristöstä en viehättynyt niinkään, vaikka olihan Riemukaari komea näky siellä tien päässä.



Siinä nyt päällimmäiset sillisalaattitunnelmat reissusta, lisää reissupostauksia tulee kunhan löydän aikaa ajatella ja kirjoittaa (siis tehdä näitä kahta asiaa samaan aikaan).