maanantai 9. kesäkuuta 2014

Gili Trawangan - rento paratiisisaari

Palataanpa vielä Aasian reissuun. Hurjaa että kotiutumisesta on jo lähes kuukausi! Toisaalta tuntuu, että vastahan me hengailtiin siellä rannalla ja ruokittiin kulkukissoja, ja toisaalta taas arki on imaissut jälleen mukaansa niin, että reissusta tuntuu olevan ikuisuus.

 Rinjanin huipulta otetussa kuvassa näkyy Balin vuori ja kolme pientä Gilin saarta.
Indonesiassa vietimme Lombokin lisäksi aikaa toisellakin saarella, Gili Trawanganilla. Gilin saariahan on kolme; Trawangan, Air ja Meno. Trawangan on luokiteltu ns. bilesaareksi, Meno puolestaan on pieni ja hiljainen paikka, jossa on vain muutama ravintola ja hotelli. Air on jotain näiden kahden väliltä. Me päätettiin suunnata Trawanganille vaikkei bilettäminen niin kiinnostanutkaan. Onneksi se osoittautui hyväksi valinnaksi!


Vietimme saarella neljä päivää. Saarelle pääsemiseen on eri vaihtoehtoja, ja me valitsimme ns. speedboatin eli varattiin hotellin kautta taksi- plus venekyyti. Toinen mahdollisuus on tulla julkisella veneellä, joka lähtee Bangsalista ja on toki halvempi vaihtoehto. Me päätettiin kuitenkin säästää aikaa ja hermojamme, ja oltiin todella tyytyväisiä päätökseen vaikka muutaman kympin kalliimpaa speedboatilla matkustaminen olikin.


 

Hotellimme sijaitsi saaren rauhallisemmassa päässä. Toiseen suuntaan lähtiessä alkoi ravintoloiden, kahviloiden, sukelluskoulujen yms. valtaama pää"katu" ja jos puolestaan lähti toiseen suuntaan, alkoi siellä lähes luonnontilassa oleva pikkutie, jonka varressa oli vain satunnaisia hotelleja.

 Gileillä ei ole moottoriajoneuvoja, vaan siellä liikennöivät hevoset.

 Sisäänkäynti hotellihuoneisiimme oli melko makea.

Gileillä oltiin palauduttu jo siinä määrin vaelluksesta, että haluttiin jotain aktiivista tekemistä pelkän rannalla loikoilun lisäksi. Niinpä yhtenä päivänä vuokrattiin pyörät ja toisena käytiin snorklausreissulla koralliriutoilla. Ei pöllömpää, sanoisin! Pyörien vuokra oli 5 dollaria / päivä. Käytiin pyöräilemässä saaren ympäri, sekä iltapäivällä vielä suhailtiin vähän sinne ja tänne. Oli uskomatonta kuinka erilainen saari oli, kun poikkesi esimerkiksi pääkadulta vähän sivuun. Pienillä kapeilla kujilla ei ollut tietoakaan bilemeiningeistä, vaan paikalliset istuskelivat pihoillansa ja vuohet, kukot ja lapset juoksentelivat sinne ja tänne. Lisäksi saaren toinen puoli oli lähes autioita, vähän rempallaan olevaa rantaa, jossa näkyi vain muutamia surffareita.


Snorklausreissu oli hetken päähänpisto, oltiin aluksi ajateltu että vuokrataan vain välineet ja snorklaillaan keskenämme rannassa, mutta hotellin tarjoilija vinkkasi meille laivasta, joka lähtee Trawanganin satamasta ja kuljettaa snorklaajia koralliriutoille sekä pysähtyy myös Gili Airilla. Hinta taisi olla 6 euroa per nenä, joten aamupalan jälkeen suunnattiin satamaan etsimään kyseistä laivaa. Reissu oli kyllä hintansa väärti! Meillä oli mukana opas, jonka kanssa sukelleltiin ja joka osasi kertoa paikoista enemmän. Nähtiin mm. kilpikonnia, upean värikkäitä koralliriuttoja sekä hassuja kaloja. Ainut, että mä en ollut lainkaan varautunut siihen, kuinka rankkaa snorklaaminen on! Aattelin että siellä vaan kellutaan meressä ja bongaillaan hienoja juttuja. Pöh ! Tuolla ainakin oli niin voimakkaita merivirtoja, että täytyi todella tehdä töitä päästäkseen etenemään tai pysyäkseen pinnalla. Olin kahden snorklauksen jälkeen jo aivan puhki ja jokseenkin huonovointinen nieltyäni merivettä. Onneksi meillä oli pieni breikki Gili Airilla, ennen viimeistä snorklausta. Illalla kyllä maistui ruoka ja uni!

 

Me oltiin Trawanganilla ennen sesonkiaikaa, joten ihmisiä oli vähemmän ja hinnat alhaisemmat. Se sopi vallan mainiosti ! Molemmat pidimme Gileistä, ja olisimme kyllä viihtyneet siellä vielä muutaman päivän. Saaren tunnelma oli rento ja huoleton, siellä psytyi todella unohtamaan kaikki normaaliin elämään liittyvät huolet ja stressitekijät. Ruoka oli hyvää, ranta kaunis ja tekemistäkin löytyi.

 


4 kommenttia:

  1. Oiii miten ihania lomakuvia!!! Rakastan katsoa muiden lomareissuista! Tekis kyl mieli jonnekkin, kun Suomen kesä on mitä on :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) juu nyt on kyllä aika talviset kesäilmat, mutta ehkä se vielä tästä! Ja aina voi palata katsomaan lomakuvia :)

      Poista
  2. Haluat myydä munuainen? Olemme täällä auttaa sinua hyvä rahaa tehdä mitä haluat, ota yhteyttä jos olet kiinnostunut myymään munuainen. Yhteystiedot (sathyakidneyhospital@gmail.com) tai soita meille +919168752489

    VastaaPoista

  3. We are urgently in need of kidney donor in a very good health condition for the sum of $470,000,00 and we will take properly care of the donor doling the whole process, here you can contact us via email address: ahospital661@gmail.com or phone number-+919677345881 by name Dr Donald Moore.

    VastaaPoista