lauantai 27. syyskuuta 2014

Italian road trip: Venetsia

Aamu Margherassa valkeni sumuisena, mutta mikään ei voinut masentaa meitä sillä edessä oli yksi reissun odotetuimmisa päivistä. Päivä Venetsiassa. Ainut hyvä puoli Margheran hotellissa oli se, että bussi Venetsiaan lähti sen ovelta. Siispä hurautimme vartin bussimatkan tuossa tuokiossa ja olimme jo yhdeksän jälkeen tuossa kummallisessa, uppoavassa kaupungissa.

Venetsia herätti etukäteen hieman ristiriitaisia ajatuksia. Turismi on Venetsian elinehto, mutta toisaalta turismi myös tuhoaa kaupunkia. En ihmettele, että monet venetsialaiset suhtautuvat turisteihin nihkeästi.



Siitä hetkestä alkaen kun pääsimme Venetsiaan, se imaisi kuitenkin mukaansa niin, etten koko päivänä ehtinyt pohtia turismin haittoja. Aurinko paistoi ja edessä aukeni satojen kanaalien ja pikkukujien sokkelo. Kuten kondolikuskimme myöhemmin sanoi, Venetsia on kuin oma planeetta.



Suunnistimme ensin Pyhän Markuksen aukiolle. Porukkaa oli kuin pipoa, mutta halusimme silti käydä Basilica di San Marcossa eli Pyhän Markuksen kirkossa. Sielläkin oli kuitenkin melkoinen tungos, eikä kirkon tunnelmasta pystynyt nauttimaan samalla tavoin, kuin esimerkiksi Veronan Duomossa, jossa saattoi istuskella ja aistia vanhan kirkon arvokasta ja salaperäistä tunnelmaa. Niinpä Markuksen kirkko oli melko nopeasti kipitetty rynnitty läpi. Tähän väliin on muuten pakko avautua yhdestä mua suunnattomasti ärsyttäneestä asiasta. Noissa kirkoissa on isot kyltit, joissa kehotetaan peittämään polvet sekä olkapäät, ja kielletään valokuvaaminen. Silti, näkee ihmisiä minihameissa ja kulkemassa kamerat räpsyen pitkin kirkon käytäviä. Kihisin niin kiukusta, ja mulkoilin parhaani mukaan kaikkia urpoja, jotka näin tekivät. Onko se nyt liikaa pyydetty kunnioittaa toisten uskontoa ja upeita, vanhoja kirkkoja. Käytöstapoja, kiitos.
Jonotimme myös kellotorniin katsomaan maisemia yli Venetsian. Tornista aukeneva maisema veti minut sanattomaksi. Kaikki oli niin kaunista, erikoista ja romanttisesti rempallaan.




Kellotornin jälkeen J halusi välttämättä kondoliajelulla, ja kyllä minäkin äänestin tällaisen once in a lifetime jutun puolesta. Niinpä kipusimme punaisella ja kullalla vuorattuun kondoliin, ja risteilimme puolen tunnin ajan kanaaleja pitkin. Kondolikuski kertoili niitä näitä, laulelikin välillä. Kokemus oli kyllä sellainen, jonka tulemme muistamaan loppuelämämme.




Meillä oli mukana Italian Lonely Planet - opus, ja sen avulla kävelimme myös "venetsialaisen labyrintin" läpi. Eli Lonarissa oli merkitty reitti, jonka varrelle osui hienoja maisemia ja hieman pienempiä kirkkoja. Se pysyi myös pääasiassa pois pahimmilta turistirysistä, joten passasi meille loistavasti. Suunnistaminen Venetsiassa oli kyllä sama, kuin olisi hakannut päätä seinään, mutta löysimme kuin löysimmekin lähes kaikki labyrinttiin merkityt kohteet.




Loppuajan shoppailimme, istuskelimme kanaalien reunoilla ja vain ihastelimme ihan kaikkea mitä näimme. Fiilis oli mitä mahtavin, päivä kaunis ja vesi ei muuten haissut yhtään! Kaikki oli vain niin täydellistä, etten oikein osaa kunnolla edes kuvailla tuota päivää.




maanantai 15. syyskuuta 2014

Italian road trip: Valpolicella, Soave & Marghera

Meille jäi tavallaa yksi päivä ilman suunnitelmia Veronan ja Venetsian välissä, joten päätimme tehdä hieman lenkkiä ja käydä katsomassa Verona's Wine Countryksi nimettyä aluetta, johon kuuluivat mm. Valpolicella ja Soave. Ajoimme siis Veronasta ensin Valpolicellaan, haavenamme löytää jokin viinitila, jossa käydä fiilistelemässä. Maisemat olivat hienot; pieniä, idyllisiä kyliä ja viinitarhojen peittämiä kukkuloita. Viinitarhaopasteita oli siellä täällä, mutta ennenkuin löysimme itse viinitilaa, opasteet loppuivat. Ajelimme siis aikamoista siksakkia, kunnes bonagasimme vahingossa pienen viinikaupan kyltin.


Kauppa oli söpö, mutta vielä söpömpi oli kaupan pihassa meitä tervehtinyt koira. Käytiin maistelemassa eri viinejä ja lopulta napattiin yksi tuliaispullo kotiin vietäväksi. Haikein mielin sanottiin koiralle heipat ja jatkoimme matkaa. Jos jokaisen viinikaupan pihassa olisi ollut houkuttimena vanha, suloinen kultainennoutaja, olisi rinkkani täyttynyt pelkistä viinipulloista.


Jatkoimme matkaa Soaveen, josta emme tienneet etukäteen oikeastaan mitään. Yllätys olikin suuri, kun saavuimme vanhaan kaupunkiin, joka oli kokonaan muurien sisäpuolella, ja korkealla kukkulalla komeili vanha linna. Olin ihan myyty heti. Kaupunki oli pieni ja söpö, turisteja ei juurikaan näkynyt, mutta sen sijaan italialaisia pappoja ja mammoja istuskeli jokaisen kahvilan edustalla. Käynnissä oli myös ilmeisesti jonkinlaiset markkinat, sillä keskuskadulle oli viritelty useita pöytiä, jotka notkuivat turhasta ja tarpellisesti tavarasta.


Me halusimme kiivetä ehdottomasti katsomaan linnaa lähempää, ja alettin kipuamaan mukulakivipolkua. Mä pysähdyin varmaan jokaisen metrin jälkeen hihkumaan maisemian komeutta ja räpsimään kuvia, mutta lopulta päästiin perille saakka. Ei vaan oltu taaskaan muistettu tätä italialaista tapaa, eli siestaa, ja niinhän se pirun linnakin oli juuri mennyt kiinni ja työntekijät painuneet päiväunille. No, maisemat oli niin komeat, ettei tappio juurikaan kirvellyt.


Soavesta jatkoimme matkaamme Venetsian majoitukseen, joka sijaitse itseasiassa Venetsian laitakaupungilla, Margherassa. Valitettavasti siitä alkoi vastoinkäymisten sarja, josta nyt jälkeenpäin on helppo heittää läppää, mutta silloin teki mieli palata ensimmäisellä lennolla takaisin Suomeen. Ensinnäkin meidän navigaattori ei löytänyt hotellimme osoitetta, joten lähdimme ajamaan "kyllä se sieltä jostain löytyy" - mentaliteetilla. No, suhattuamme yhtä tietä edestakaisin ties kuinka monta kertaa, alkoi pinna jo hieman kiristyä. Lopulta löysimme jotkut kämäiset kyltit, joissa luki hotellimme nimi, ja vielä muutaman ringin jälkeen saimme auton lopulta parkkiin hotellin eteen. Emme olleet koko päivänä syöneet kunnolla, ja kun lopulta saimme huoneen ja rinkat sinne, lähdimme heti kaupungille etsimaan ruokapaikkaa. Paitsi ettei mikään paikka missään ollut auki (koska siesta...). Lisäksi mitä pidemälle kävelimme, sitä selvemmäksi kävi, että alue oli kaikkea muuta kuin viihtyisä ja turvallinen. Sillä hetkellä, kun seisottiin nälkäisinä vesisateessa, ja vilkuiltiin varuillaan kaduilla hengaavaa porukkaa, alkoi kummasti arvostaa taas tiettyjä asioita Suomessa. Kuten sitä, että ruokaa saa myös keskellä päivää ja olo on ulkona liikkuessa pääosin turvallinen.
Lopulta löydettiin joku kulmabaari, jossa paikalliset raksamiehet joivat kaljaa, mutta josta sai kohtalaista pizzaa. Loppuilta meni hotellilla tulevaan Venetsia-päivään valmistautuen ja torkkuen. Päätettiin, että lähtisimme liikkeelle heti aamusta, ja palaisimme vasta illalla, jotta hotellille ei tarvitsisi mennä kuin vain nukkumaan.

"Miksi sä haluat kuvia Margherasta?"
"Mä yritän havainnollistaa, ettei täällä todellakaan ole yhtään mitään."

torstai 11. syyskuuta 2014

Italian road trip: Verona

Reissun toisena aamuna oli edessä jo seuraava ajomatka, ja siirtyminen Veronaan. Oltiin hereillä melko aikaisin ja aamupalan jälkeen oltiin valmiita lähtemään kohti uutta etappia. Päätimme ajaa pienempää tietä Veronaan, mikä osoittautui varsin hyväksi ratkaisuksi. Ruuhkaa ei ollut, ja silloin tällöin auton ikkunasta saattoi bongata upea vuoristomaisemat. Ajomatka oli melko lyhyt, ja olimme perillä Veronassa jo kymmenen kieppeillä.


Majoituimme yhden yön Euromotel Croce Biancassa. Ulkoisesti motelli näytti parhaat päivänsä nähneeltä, mutta sisältä se oli oikeastaan aika hieno! Plus että respan setä puhui loistavaa englantia, neuvoi meidät ostamaan Verona-kortin ja opasti oikeaan bussiin. Oltiin innoissaan, kun kaikki tuntui sujuvan niin helposti ja ei aikaakaan kun pönötettiin bussissa naamat virneessa, valmiina ottamaan haltuun Romeon ja Julian kaupunki.


Etukäteen mun suurin mielenkiinto kohdistui vanhaan kellotorniin, josta oli upeat näkymät yli Veronan. Sen lisäksi halusimme nähdä vanhan amfiteatterin, Julian talon ja parvekkeen sekä Duomon. Verona-kortilla päästiin ilmaiseksi kaikkiin nähtävyyksiin, mikä madalsi kynnystä käydä niissä. Lisäksi kortilla sai matkustaa vuorokauden ajan ilmaiseksi bussilla. Säästettiin siis selvää rahaa, ja oltiin diiliin varsin tyytyväisiä.



Veronan kapeat kadut ja vanhan kaupungin tunnelma hurmasi minut heti. Hieman rapistuneita, erivärisiä taloja ja kapeita kujia. Kaupunkia ympäröivä joki ja sen yli kulkevat lukuisat sillat olivat kaunista katseltavaa. Toki myös Veronassa oli paljon turisteja, ja etenkin Julian parvekkeen alla oleva sisäpiha oli suoraan sanottuna aika kamala. Onneksi talon sisällä porukkaa oli paljon vähemmän, ja sokkeloisessa talossa oli hauska kierrellä.


Torre dei Lamberti, eli se mun odottama kellotorni, oli myös huikea kokemus. Oltiin pihejä, eikä haluttu maksaa lisähintaa hissistä, joten kivuttiin omin voimin tornin huipulle. Reilut 300 porrasta laittoi hieman hikoilemaan, mutta maisemat olivat jokaisen portaan väärti.


Amfiteatteri jäi päivän viimeiseksi nähtävyydeksi, ja silloin alettiin olla jo hieman uupuneita kuumuuteen ja turistimassaan. Oli silti melko upea fiilis istua teattarin penkillä, ja katsoa ympärillä levittäytyvää valtavaa rakennelmaa. Voin kuvitella, että oopperaesitys tai konsertti tuolla on melkoisen mahtava kokemus.


Ravintoloita Veronassa riitti, ja lopulta valitsimme paikan, joka mainosti tarjoilevansa perinteistä veronalaista ruokaa. Alkupalaksi maistettiin polentaa ja juustoja, pääruoaksi pastaa. Kumpikin upposi ihan mukavasti, eikä hinnatkaan olleet mitään övereitä, vaikka turistimestassa oltiinkin. Mun vinkkinä onkin, ettei kannata hakea sitä kahvi/jäätelö/ruokapaikkaa ihan niiltä vilkkaimilta kaduilta, vaan mennä hieman syrjäisemmille kujille. Vaikka hieman saattaa joutua etsimään ja harhailemaan, sieltä löytyy yleensä vaikka mitä helmiä ja hinnat on taatusti matalammat.


Koko päivän kiertelyn jälkeen alkoi väsy hieman painaa, ja päätettiin hypätä paluubussiin. Ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä, ja bussin pysähtyessä päätepysäkilleen tajuttiin, että meidän olisi pitänyt jäädä jo muutama kilometri sitten pois. Taas talsittiin, mutta J:n sisäisen navigaattorin turvin löydettiin hotellille helposti. Oltiin niin poikki, että haettiin läheisestä marketista evästä ja painuttiin hotellille nukkumaan loppuillaksi.


Kaikenkaikkiaan, Verona oli tosi kiva ja kaunis. Romeon ja Julian tarina antaa kaupungille oman lisämausteensa. Toki kaupunki on sen verran pieni, että turistimassojen paljous alkaa jossain vaiheessa aina uuvuttamaan tällaista maaseudun kasvattia.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Italian road trip: Sirmione

Reissukuulumisia on tulossa useampia postauksia, joten paras käydä niiden kimppuun heti. Startattiin meidän reissu siis reilut pari viikkoa sitten sunnuntaina kotikentältämme Pirkkalasta. Oli aika luksusta, kun saatiin aamulla nukkua pitkään ja hengattiin vielä muutama tunti ennen lennon lähtöä kotona.
Muutaman tunnin lento Milanon lähellä sijaitsevaan Bergamoon sujui Italian lonaria lueskellen, torkkuen ja loppulennolla upeita vuoristomaisemia ihastellen. Minäkin, joka yleensä saan vatsanväänteitä korkeista paikoista, tuijotin nyt nenä kiinni ikkunasta vuorenhuippuja ja järviä.

Bergamon kenttä oli pieni, ja niinpä löydettiin nopeasti autonvuokrausfirmamme konttori. Olimme siis vuokranneet auton AutoEuropen kautta, Locauto nimisestä firmasta. Vähän jäi kaivelemaan, koska autoa hakiessa oli jotain ihme säätöä ja ties kuinka monta puhelinsoittoa, eikä meille oikein valjennut mikä härdelli oli kyseessä. No, lopulta meillä oli käsissä pienen ja näppärän Volkswagen Polon avaimet ja edessä ensimmäinen ajo-osuus Bergamosta Gardajärvellä sijaitsevaan Sirmioneen.


J ajoi ja mä toimin kartanlukijana/navigaattorin käyttäjänä. Huristeltiin pitkin autostradaa ja otettiin ensikosketus Italian mielenkiintoiseen liikennekulttuuriin. Tosin tuossa vaiheessa meitä ei haitannut juuri mikään, sillä uskomaton vapauden ja aikatauluttomuuden hurmos oli niin vahvana mielessä.

Saavuttiin Sirmioneen alkuillasta. Meidän hotelli oli pieni ja suloinen Albergo La Quiete, joka oli ennemminkin iso omakotitalo, johon oli rempattu 12 hotellihuonetta. Respan täti ei puhunut kuin muutaman sanan englantia, mutta elekielellä saatiin sisäänkirjautuminen hoidettua. Meidän huone oli aivan valtavan kokoinen, ja yläkerran parvekkeelta näkyi palanen Gardajärveä. Oltiin niin täynnä intoa ja energiaa, että lähdettiin samantien tutustumaan lähimaisemiin. Tarkoitus oli, että olisimme käyneet Sirmionen keskustassa vasta seuraavana päivänä, mutta loppuen lopuksi päädyimme kävelemään sinne jo samana iltana Gardan rantaa pitkin.

 


Sirmione oli aika turistirikas paikka, ja ahtailla kaduilla meinasi iskeä pieni turhautuminen sinne tänne sinkoileviin ihmisiin. Oltiin kuitenkin sinnikkäästi päätetty päästä aivan niemen kärkeen, jossa oli kuulemma komea ja melko rauhallinen uimaranta. Sisukkuus palkittiin, ja ranta oli kyllä käymisen arvoinen. Kivikkoinen, mutta siisti ja järven takana siintävät vuoret tekivät maisemista upeat. Uinnin jälkeen käytiin vielä ihailemassa ylhäällä kukkulalla olevia oliivipuita ja vanhan linnan raunioita.





Oletettiin, että oltaisiin päästy bussilla takaisin majapaikkaamme, mutta hetken bussipysäkillä istuskeltuamme huomasimme pienen englanninkielisen präntin, jossa kerrottiin etteivät bussit kulje sunnuntaisin. Ei siis auttanut muu kuin laittaa tossua toisen eteen ja talsia viiden kilometrin matka takaisin hotellille. Onneksi maisemat olivat komeat auringonlaskussa ja seura maailman parasta, joten mikäs siinä oli kävellessä.


Perillä päädyimme syömään alakerran ravintolaan, joka oli ilmeisesti melkoisen suosittu. Enkä kyllä ihmettele suosiota lainkaan! Pizzat olivat loistavat ja pieni kannullinen talon punaviiniä maistui ensimmäisen Italian illan kunniaksi.