sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Matkamessut 2015

Huh, yhtä messuilua nämä viikonloput. Juuri kun häämessujen aiheuttama ideatulva alkoi laantua, startattiin tänä aamuna jälleen kohti Helsinkiä ja matkamessuja. Ja voi jestas tätä matkakuumeilua nyt! Päässä vilisee vain Karibian rannat, Aasian kartat ja Islannin jäätiköt. Tällaisina hetkinä voisin myydä kaiken omistamani (ööö, eli...kasan H&M:n vaatteita ja toimimattoman läppärin?) ja lähteä kiertämään maailmaa (noo ainakin Ahvenanmaalle saakka voisin päästä...). Onneksi tässä taloudessa asuu myös yksi vähemmän impulsiivinen tyyppi, joten kaiketi mä pakkaan huomennakin työavaimet reppuun ja hilpaisen sairaalanmäelle jakamaan lääkkeitä ja vahtimaan sydänkäyriä monitoreilta.



Viime vuoden kahdeksan maan reissausennätystäni tuskin tulen tänä vuonna lyömään (never say never), mutta sen verran mennään kun aikataulut ja kukkaron nyörit antaa periksi. Tässä vuodessa on vielä niin monta liikkuvaa osaa; Kuopioon muutto, asunnon etsiminen sieltä, opiskelu, pääsykokeet ja sen perusteella sitten joko koulupaikan vastaanottaminen tai työpaikan etsiminen kalakukkolandiasta. Häät puolestaan haukkaavat jonkin verran tilin saldosta.



Erityisesti matkamessuilla innostuin kreikkalaisista mezeistä, Inkan ja Lauran tapaamisesta, Karibian saarista, Islannin parhaat - tietoiskusta sekä Aasian maista. Lisäksi täytettiin kymmeniä arvontalappuja sekä kerättiin muovikassillinen esitteitä. Ensi viikoloppuna taidan kuitenkin pitää messutaukoa ja rötvätä koulupäivien ohella vain kotona.

tiistai 6. tammikuuta 2015

London calling

Tämän vuoden ensimmäinen reissu tuli varattua muutaman päivän suunnittelun jälkeen. Mulle oli jäänyt maaliskuun alkuun talvilomaa viikon verran, ja ajattelin, että siinä olisi tsäänssi toteuttaa pitkään haaveilemani siskosten reissu. Hetken mietinnän jälkeen Lontoo tuntui kukkaroystävällisimmältä ja kivoimmalta vaihtoehdolta. Lennot maksoivat 95 euroa eestaas, eli vähemmän kuin bussilippu kotipaikkakunnaltani Rantasalmelta Helsinkiin.

Jännitys kutkutti mahanpohjaa matkan varaamisen jälkeen, sillä tällä kertaa minä olen se meistä enemmän matkustanut. Vaikka yhdessä mennäänkin, koin jotenkin isosiskon velvollisuudeksi ottaa vastuu reissun onnistumisesta ja pikkusiskosta (terkkuja vaan Miralle...!)



Mitä me ajateltiin tehdä? No katsella ainakin kaikki perusmestat; Hyde Park, Buckinghamin palatsi, Trafalgar Square, Oxford Street, Big Ben...lisäksi mä haaveilen musikaalista ja ehkä piipahduksesta jossain hieman Lontoon ulkopuolellakin. Kerran Lontoossa käyneenä, opin ainakin sen, että kartta kannattaa olla hyvä ja selkeä. En ole koskaan eksynyt missään kaupungissa niin paljon kuin Lontoossa!

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Reissujen unohtumattomimmat hetket

Palataan vielä hetkeksi viime vuoden reissuihin. Kokosin postaukseen sellaisia hetkiä ja sattumuksia reissuilta, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet mieleen. Sellaisia, joina olen tuntenut pohjatonta rakkautta maailmaa ja reissaamista kohtaan, sekä kiitollisuutta siitä, että minulla on mahdollisuus nähdä muitakin paikkoja kuin kotimaani.

- kävelimme pitkien Seinen rantaa, etsien aamupalapaikkaa. Pariisilaiset kiirehtivät töihin ja kouluihin, Seinen yllä oli aavistus usvaa ja kauniiden vanhojen rakennusten seinät kylpivät auringossa. Maisema oli kuin jostain ranskalaisesta elokuvasta ja Pariisi näytti juuri siltä, kuinse  kaikissa romanttisissa elokuvissa näyttää.


- saapuminen Singaporeen. Kun lentokoneen ikkunasta näkyivät sataman sadat laivat, pienet palmusaaret ja horisontissa pilvenpiirtäjät, tajusin olevani aika kaukana kotoa. Ja kun astuin ulos lentokentän ilmastoidusta aulasta, suoraan kuumankosteaan paahteeseen, tiesin että viihtyisin.

- myös Indonesiaan saapuminen oli aika hurja kokemus. Lentokentälle oli kerääntynyt ihmisiä vain katsomaan saapuvia lentomatkustajia ja toisaalta myös kauppaamaan heille kaikkea pimeästä taksista rihkamaan. Vastassa meitä oli trekkausfirman mies, jolla oli mukanaan paperikyltti ja meidän nimet. Ulkona oli jälleen vastassa tuskainen kuumuus, ihmiset viittolivat ja kiskoivat paidanhelmasta. Ahtauduimme aasialaispariskunnan kanssa autoon ja ajoimme yli kahden tunnin matkan läpi pimeiden kylien, kohti vuoria. Tielle hyppi milloin lapsia, milloin eläimiä. Ihmiset puikkelehtivat skoottereillaan autojen lomassa, auton kuljettaja laittoi ovet ja ikkunat lukkoon aina liikennevaloissa. Saavuimme lopulta kylään, jossa pari teini-ikäistä poikaa kantoi rinkkamme ja teki meille iltapalaa. Tulivuoren tumma hahmo piirtyi komeana tähtitaivasta vasten. Ajattelin, että tätä samaa taivasta olen katsellut myös kotona.


- snorklaaminen Gilin saarilla. Puupaatista tiputtauduttiin vellovaan avomereen. Kun pään painoi veteen, näkyi snorklauslasien läpi upean värikäs koralliriutta, jossa ui kaloja ja jättimäisiä kilpikonnia, nähtiinpä myös pienen laivan hylky. Tuntui kun olisi sukeltanut Nemoa etsimässä leffaan.

- istuin Gili Trawanganin hiekkarannalla, kun viereeni ilmestyi joukko huivipäisiä tyttöjä. He olivat paikallisia koululaisia, joiden tehtävä oli haastatella turisteja englannin kielen tehtäväänsä varten. Tytöt kyselivät mistä olen kotoisin, mitä harrastan jne. Perusjuttuja, joita minäkin harjoittelin ala-asteella. Siinä me juteltiin, päästä varpaisiin saakka hunnutetut tytöt ja bikiniasuinen minä. Kulttuurien kohtaamista todellakin.


- vaellus Rinjanille. Koko reissu oli niin uskomaton, että en vieläkään meinää uskoa sitä todeksi. Kiipeäminen tuskaisen kuumassa viidakossa, ateriat joita valmistettiin nuotiolla, apinat hyppimässä puissa. Itä-Suomen kasvatille aikamoista ekstriimiä. Ja se fiilis kun pääsimme huipulle! Muistan miltä tuntui istuskella kraaterin reunalla, juoda inkivääriteetä ja tuijotella Indonesian auringonlaskua.


- tyttöjen kanssa Kööpenhaminassa bailattiin paikallisten opiskelijoiden suosimassa kellarimaisessa baarissa. Kaikki olivat kamalan kiinnostuneita meistä, ja kyselivät mistä olemme, mitä teemme jne. Musiikki oli mielettömän kovalla, ja tanssittiin itsemme hikeen saakka. Sen verran vauhdikkaita tanssimuuveja oli, että venäytin kylkeni tuona iltana :D


- Berliinin reissulla historia tuntui olevan läsnä jokaisella askeleella. Berliinin muurin luona seisoessani ajattelin, että tästä se on mennyt: yksi kylmänsodan merittävimmistä jakolinjoista. Pakotunnelit muurin ali, murhattujen juutalaisten muistomerkki...mietin, että kumpa me ihmiset olisimme niin viisaita, ettei mitään tällaista enää koskaan tapahtuisi. Kumpa me oppisimme virheistä, emmekä vain toistaisi niitä (uh, menipä diipiksi...).