keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Elokuun suunnitelmat uusiksi

Viime vuonna meidän Singapore - Indonesian reissun aikataulu muuttui vielä melko viime hetkillä, kun lentoyhtiö peruutti meidän alkuperäiset lennot, ja jouduttiinkin ostamaan uudet lennot uusille päiville. Loppujen lopuksi lentojen vaihto olikin vain hyvä asia, sillä saatiin yksi lisäpäivä aikaa Singaporessa hengailuun.
Tänä vuonna ehdinkin jo kirjoitella meidän Aasian suunnitelmia auki täällä, kunnes ne taas heittivät kuperkeikkaa. Koska meidän ainut "pakkonähdä"-paikka on Pohjois-Thaimaassa, Chiang Maissa, sijaitseva Elephant Natural Park, luonnollisesti sinne pääseminen rytmitti aika paljon muuta ohjelmaa. Matkustamme sesongin ulkopuolella, ja olimme kuvitelleet (tai ainakin minä kuvittelin), että sen kun vaan varataan ne päivät kun halutaan, joten yllätys olikin suuri, kun paikan varaustilanne näytti pelkkää punaista. Vapaat päivät osuivat huonosti meidän alkuperäiseen suunnitelmaan, joten oli pakko alkaa säveltämään uusia. Löysin hyvän sivuston, jolta löytyi kattavasti tietoa Kaakkois-Aasian juna - ja bussireiteistä ja nyt yhtäkkiä meidän suunnitelma näyttääkin aivan erilaiselta.



Alunperin meidän piti pysyä vain Thaimaassa, koska se tuntui helpolta ja stressittömältä vaihtoehdolta, hyvältä vastapainolta kaikkien työ- opiskelu- ja arkikiireiden jälkeen. Pikkuhiljaa se alkoi tuntua kuitenkin myös tylsältä. Aikamme googleteltuamme, ja norsupaikan varaustilannetta pähkittyämme, teimme uuden reissusuunnitelman, joka varmasti tulee kokeilemaan meidän seikkailumieltämme ja joka vie meidät pois mukavuusalueelta, mutta uskon vahvasti, että koemme asioita, joita emme muuten ehkä koskaan kokisi. Uusi plääni näyttää suurinpiirtein tältä:

- alkuun hengailemme pari päivää Bangkokissa, jonka jälkeen matkaamme yöjunalla Chiang Maihin
- muutama päivä Chiang Maissa, mm. trekkailua ja norsujen luona vierailu
- junalla takaisin Bangkokiin, ja samoilla vauhdeilla junalla/bussilla Kambodzaan
- Kambodzassa muutama päivä, halutaan nähdä ainakin Angkor Watin temppelit
- Kambodzasta bussilla (12h!) Vietnamiin
- Vietnamissa jäämme Ho Chi Minh Cityyn muutamaksi päiväksi
- Vietnamista körötellään samaa reittiä takaisin päin; jos haluamme välttää toisen 12 tunnin bussimatkan, jäämme ehkä Pnom Penhiin yöksi
- kun palaamme takaisin Thaimaan puolelle, suuntaamme loppuajaksi jollekin saarelle, todennäköisesti Ko Sametille
- Bangkokiin matkaamme pari päivää ennen kotiinpaluulentoa


Tällä kertaa suunnitelma tuntuu sopivan väljältä, ja siihen pystyy lisäämäänkin viela hienoja mestoja, mikäli niitä tulisi matkan varrella vastaan. Lisäksi varsinkin Kambodzassa matkustaminen on lienee aikamoista puljaamista ja sähläämistä, joten aikaa kannattanee varata hieman enemmän kuin se, mitä bussiaikataulu sanoo. Emme edelleenkään aio varata valmiiksi majoituksia tai mitään muutakaan, sillä emme haluan sitoa itseämme tiettyyn aikatauluun. Jos joku paikka alkaa heti tympiä, voimme nostaa kytkintä samantein, mutta toisaalta jossain kivassa paikassa saattaakiin viihtyä useamman päivän. Tällaisella suunnittelu- ja aikataulutushirmulle suunnitelmien muuttaminen ja aikataulujen epävarmuus voi olla joskus vaikeaa sietää, mutta yleensä heittäytymisestä ja uskaltamisesta on seurannut vain entistä huimempia ja kokemusrikkaampia seikkailuja. Uskon, että niin käy nytkin.

ps. kuvituksena pari puhelimen arkistosta löytynyttä Indonesia-kuvaa. Ei pöllömpää päästä reilu kuukauden kuluttua tuollaisiin maisemiin.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Juhannuksen road trip, osa 2.: Tammisaari - Hanko

Mini-road trippimme viimeinen päivä valkeni onneksi aurinkoisena, sillä olimme suunnitelleet ottavamme kaiken mahdollisen irti rannikon kauniista luonnosta ja merituulesta. Ja sellainen on paljon mukavampaa auringonpaisteessa, kuin kaatosateessa. Hotellin aavemainen fiilis jatkui aamupalalla; henkilökuntaa ei näkynyt, ja kanssasyöjiäkin oli vain pari. Itse aamupala oli perussettiä, mutta ihan hyvää sellaista.





Kun pahimmat unihiekat oli karistettu silmistä, lähdimme ajamaan kohti Hankoa. Meidän oli ollut tarkoitus mennä Bengtskärin majakalle veneellä, mutta vähäisestä osanottajamäärästä johtuen retki olikin peruttu. Hetken mietittyämme päätimme tehdä minivaelluksen Tulliniemen luontopolkua pitkin Suomen eteläsimpään paikkaan eli Tulliniemen kärkeen. Matkan varrelle sattui sotahistoriallisia paikkoja, sekä vaihtelevaa luontoa. Oli aika hullua ajatella, ettei siitä loppujen lopuksi ollut kovin kauaa, kun kyseinen alue oli kuulunut Neuvostoliitolle! Muistoina tästä ajasta metsässä näkyi mm. neuvostoajan parakkirakennuksia. Matkan varrelle osui jos jonkinlaista maisemaa: oli mäntymetsää, niittyä ja avokallioita. Ja aina jostain välistä pilkisti meri. Istuskelimme hetken katselemassa joustenperheen uintiretkeä ja kalasääsken (?) kalastusyrityksiä.
Ainut mikä hieman harmitti, oli se, ettemme tajunneet ottaa eväitä mukaan! Mulle iski aivan järjetön nälkä ja katselin kateellisena kallioilla istuskelevia eväiden mutustajia. Paluumatka sujuikin aika vauhtia, sillä nälkä on yleensä hyvä motivaattori.

 Suomen eteläisin paikka! (kuvan koira ei liity postaukseen, tyyppi halusi vain päästä samaan kuvaan.)

 

Hangossa kävimme syömässä Makasiinissä, ja kurniva vatsa suorastaan huusi valitsemaan buffet-tyyppisen saaristopöydän antimet. Hetken kuluttua mussutinkin onnessani uusia perunoita, sienisalaattia ja lohta, ja maailma näytti taas paljon valoisammalta. Ruoka oli hyvää, mutta sanoisin, että Tammisaaren Bossanova vei kuitenkin tämän kisan aika kirkkaasti. Toisaalta, en tiedä voiko buffet-pöytää ja ala carte- annoksia kilpailuttaa. Massut täynnä jaksoimme käydä vielä kävelemässä biitsillä, uittaa varpaita hyisessä merivedessä ja jotta saatoimme varmistaa, että reissusta jäisi hyvä maku suuhun, kruunasimme road tripin Cafe Regattan kakkupaloilla.




Viikonloppuna koin jonkinlaisen valaistumisen siinä, kuinka siistiä suomiretkeily on ja kuinka paljon täällä on hienoja paikkoja. Siis todellakin, miksi aina täytyy mennä merta edemmäs kalaan? Mä olen monta vuotta hieman tuhahdellut kotimaanmatkoille, mutta nyt syön kyllä kaikki sanani (ja vähän kakkua) ja alan suunnittelemaan, mihin haluaisin mennä seuraavaksi.


Mihin sinä haluaisit matkustaa Suomessa?

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannuksen road trip, osa 1.: Helsinki - Tammisaari

Mulle aukeni kuin vahingossa vapaa juhannus, ja ehdin jo hetken jos toisenkin miettiä, että mitä tekemistä mä keksin itselleni perjantaiksi. Jostain netin syövereistä osui silmiini We love Helsingin järkkäämät juhannustanssit ja minuutin päästä mulla oli tanssikaveriksi houkuteltu ystäväni Mari. Vielä kun keksittiin Jonaksen kanssa toteuttaa meidän Tammisaari - Hanko road trip lauantaista sunnuntaihin, niin johan oli juhannuksen plääni selvillä.



Perjantaina raahauduin yötöistä puolikuolleena Helsinkiin menevään bussiin. Uupumus kuitenkin katosi, kun saavuin Marin luo ja suuntasimme piknikille. Jopa aurinko näyttäytyi siinä istuskellessamme ja jossain kauempana joku yksinäinen kitarasankari soitteli niitä näitä. Ilta ja yö kuluikin Kaikussa tanssien niin, että nukkumaan raahauduttiin vasta auringon noustessa uudelleen. Aika mahtavaa!
Aamulla fiilis ei kyllä ollut enää ihan niin mahtava, kun roudasin itseni ja rinkkani muutaman tunnin yöunien jälkeen junaan ja jatkoin juhannusmatkaani Hyvinkäälle ja sieltä edelleen Jonaksen kanssa Tammisaareen. Matkalla poikettiin Snappertunan idyllisen kylän läpi sekä pysähdyttiin ihmettelemään Raaseporin linnaa. Mä olin ihan fiiliksissä linnasta, ja näin silmissäni kaikki ritarit ja linnanneidot siellä raunioiden keskellä.







Iltapäivällä saavuimme Tammisaareen, joka oli hämmästykseksemme täysin autio! Olimme kuvitelleet, että paikka tursuaisi mökkiläisiä, mutta kaupunki oli lähes aavemaisen hiljainen. Parin tunnin välikuoleman jälkeen oli hyvä lähteä haahuilemaan ilman päämäärää, ja löysimmekin toinen toistaan söpömpiä kujia ja taloja. Käveleminen oli lievästi sanottuna hidasta, sillä olen omaksunut erittäin hyvin yhden bloggaajan perusominaisuuden: kaikki, siis aivan kaikki, pitää kuvata.





Onneksi Jonas oli hieman muistuttamassa siitä, että meillä oli illaksi pöytävaraus ravintolaan. Olimme siis tehneet varauksen siinä uskossa, että kaupunki on täynnä niitä mökkiläisiä ja viimeisistä ruoan rippeistä joutuu taistelemaan, mutta kuinkas kävikään: olimme lähes ainoita asiakkaita koko raflassa. Tarjoilijoitakin nauratti meidän varautuminen...! Vedettiin navat täyteen Bossanova Steak Housessa, jota voin kyllä suositella kaikille Tammisaareen matkaaville niin sijainnin (meren rannalla, ylläri!), sisustuksen, ruoan, tarjoilijoiden asiantuntevuuden sekä loistavan palvelun puitteissa. Hotellille kävelimme pitkin rantoja ja pysähdyimme vielä yhdelle asiakkaista tyhjälle merenrantaterassille juomaan kaakaota ennen nukkumaanmenoa. Väitän, että nautittiin Tammisaaresta paljon enemmän noin, kun silloin kuin siellä on pahimmat ruuhkat. Vaikka mikään varsinainen nähtävyys ei ollut auki, niin kokemus oli silti jotenkin taianomainen. Ihan kuin koko kaupunki olisi ollut meidän!






keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Golden Circle - kappale kauneinta Islantia

Reykjavikin koluamiseen olisi uponnut varmasti useampikin päivä, mutta koska aika Islannissa oli rajallinen, halusimme nähdä muutakin kuin pääkaupungin. Parinsadan kilometrin mittainen turistirysäkierros, Golden Circle, tarjosi tähän hyvän mahdollisuude. Kierrosta pääsee kiertämään täyteen ahdetuissa turistibusseissa, tai sitten omalla autolla, kuten me teimme. Kierros on merkitty niin hyvin, että eksyminen on lähes mahdotonta. Tarkoitus olikin lähteä rundille mahdollisimman aikaisin, ennen kuin bussit starttaavat matkaan ja tukkivat tiet, mutta jotenkin se aamu vain kului ja loppujenlopuksi lähdimme ajamaan vasta ysin maissa.
Maisema muuttui nopeasti Reykjavikin jäädessä taakse. Talot ja rakennukset katosivat, edessä oli yllättäen melko tyhjä maantie, jonka molemminpuolin näkyi lähinnä peltoa, kivikkoa ja vuoria sekä siellä täällä jokia ja puroja.


Ensimmäinen stoppimme oli Thingvellirin kansallispuisto, jossa on mahdollista ihmetellä mm. Euroopan ja Amerikan mannerlaattojen törmäyskohtaa sekä nähdä The Law Rock, eli Lakikivi. Se paikka, jossa Islanti on kuulemma perustettu. Aika mahtipontisia mestoja. Me satuttiin parin bussilastillisen kanssa samaan aikaan parkkipaikalle, ja mä jo vähän kirosin mielessäni, että saadaan väistellä japanilaisten selfietikkuja oikein urakalla, mutta onneksi aluea oli niin valtava, että sinne hukkui isompikin turistisakki. Mä olin ihan fiiliksissä itse maisemasta, joten esimerkiksi itse Lakikivestä on hävettävän vähän ja huonoja kuvia. Mutta näitä yleiskuvia piisaa senkin edestä!





Toinen etappimme olikin hieman pidemmän ajomatkan päässä. Matkalla mä ehdin mm. ottaa pienet power napit ja pysähdyimme myös silittelemään aitauksessa olevia islanninhevosia. Itse Haukadalurin alueella sijaitsee useita kuumia lähteitä, mm. aito ja alkuperäinen Geysir sekä nykyisin aktiivinen Strokkur, joka syöksi kuumaa ja kananmunapierunhajuista vettä ehkä noin kymmenen minuutin välein. Pienemmissä lähteissä kiehui 100 asteista vettä, ja kuopat muistuttivat luonnon omia perunakattiloita.




Geysireiltä jatkettiin matkaa vesiputous Gullfossille. Mä en ole aiemmin nähnyt ihan oikeaa vesiputousta, ja nyt sitten päräytettiin suoraan yhdelle Euroopan suurimmista vesiputouksista. Vesiputous teki muhun todella suuren vaikutuksen, ja tuli sellainen fiilis, että nyt ollaan todellakin Islannissa. En tiedä miksi geysirit eivät saaneet vastaavaa oloa aikaan, vaikka ne ovatkin yksi Islannin kuuluisimmista nähtävyyksistä. Olisin vain voinut katsoa vettä, joka valui valtavalla voimalla jonneksin loputtomaan rotkoon. Putous oli lumoava ja samalla pelottava, sen rinnalla tunsi itsensä aika pieneksi.




Gullfossin jälkeen pysähdyimme vielä kraaterijärvi Keriðllä. Mä olin edelleen niin fiiliksissä vesiputouksesta, että järvi jäi vähän toiseksi siinä olotilassa vaikka se muistuttikin etäisesti meidän Indonesian reissulla valoittamaamme Rinjanin kraaterijärveä. Lisäksi saimme kokea todellakin sen, kuinka Islannissa sää vaihtuu muutamassa minuutissa. Kuin tyhjästä ilmestyi nimittäin aivan järjetön tuuli, joka meinasi viedä mennessään sekä toki myöskin tuulen kaverina kasteleva vesisade. Kraaterijärveen tutustuminen jäi siis hieman pintapuoliseksi.
Viimeinen kohteemme ei kuulu viralliseen Golden Circleen, mutta olimme saanee hyvän vinkin kavereiltamme vaeltaa pulahtamaan lämpimään Varma - jokeen. Se seikkailu ansaitsee kuitenkin oman postauksensa.
Kaiken kaikkiaan Golden Circle oli sitä, mitä matkaoppaat lupasivat: kierros, jolla pääsee nopeasti katsomaan Islantia Reykjavikin ulkopuolella. Mitään täysin koskematonta luontoa ei kuitenkaan ole tarjolla, joten jos haluaa vielä autenttisempaa tunnelmaa, on mentävä vielä kauemmas turisteja kuskaavista, ja hullua vauhtia ajavista busseista. Jos joskus palaan Islantiin (kuten kovasti toivon), haluaisin mennä siis vielä kauemmas kaikesta.



perjantai 5. kesäkuuta 2015

Ensikosketus Reykjavikiin

Rakastuin Reykjavikiin ensisilmäyksellä. En enää ihmettele niitä, jotka ovat hullantuneet Islannista ja jopa muuttaneet sinne. Maassa on jotain selittämätöntä ja taianomaista, ihan kuin se ei olisi osa sitä maailmaa, jossa me elämme vaan ylhäisessä yksinäisyydessä kelluva taikasaari. Jo lentokoneen ikkunasta näkyi tummaa ja punertavaa laavakiveä, lumihuippuisia vuoria sekä satunnaisesti värikkäitä taloja. Ei puita, ei metsää, ei nurmikkoa tai pensaita. Kaikessa karuudessaan maisema oli uskomattoman kaunis, ja koskematon. Ei ollut enää vaikeaa ymmärtää, miksi islantilaiset uskovat tonttuihin ja kertoivat viikinkisatuja; ne vain sopivat täydellisesti tuon erikoisen maan tunnelmaan.
Heti ensihetkistä kävi myös selväksi, että mulla oli aivan liian vähän vaatteita päällä. Tuuli oli jäätävä, ja niin kova, että meidän pikkuinen vuokra-Opelimme keinui tuulessa kuin leluauto. Aurinko ei todellakaan lämmittänyt, vaikka se paistoikin täydeltä terältä.


Reykjavikissä oli helppo ajaa ja navigoida. Liikennettä oli vähän, ottaen huomioon, että olimme maan pääkaupungissa. Islantilaiset kyllä ajoivat kovaa, ohittivat reippaasti ja kiilasivat taitavasti.
Osasimme ensiyrittämällä majatalollemme, joka sijaitsi noin 4 kilometria Reykjavikin keskustasta. Blue House B&B oli kompakti, sininen omakotitalo, jonka alakerrassa asui kolmihenkinen perhe ja jonka yläkerran huoneet oli varattu turistien majoitukseen. Meidän huoneemme oli pienehkö, mutta sitäkin söpömpi, ja jaoimme kylppärin muiden majoittujien kanssa. Pidin todella paljon majoituspaikastamme; aamulla sai rauhassa touhuta keittiössä ja laittaa aamupalaa (majoittujia varten oli varattu leipää, kananmunia, jugurttia, hedelmiä, juustoa, kinkkua, kahvia ja muroja) ja muutenkin tunnelma oli ihanan kotoisa, ihan kuin olisi ollut yökylässä jossain tutuilla. Talo henki vanhaa aikaa narisevine lautalattioineen ja kylpyammeineen, mutta kaikki oli toimivaa ja siistiä. Pihalla oli penkkejä ja pöytä, mikäli joku hullu olisi halunnut istuskella siellä myrskytuulessa ja autotallin viereen oli rakennttu aitaus perheen lemmikkipupuille. Lisäksi hyllyistä löytyi mm. Islannin ja USA:n Lonareita ja karttoja, jotka olivat varsin tarpeellisia.

 


 Ensimmäisen päivän iltana ehdimme vielä käydä kävelyllä pienen majakan, Grottan luona. Lintujen pesimäkauden jälkeen ja laskuveden koittaessa, Grottan majakkasaarelle pääsee ilmeisesti kävelemään, mutta nyt alue oli rauhoitettu lintujen vuoksi ja nousuvesi oli saartanut majakkasaareen. Paikka oli jokatapauksessa kaunis, ja kävimmekin siellä vielä myöhemmin ihailemassa auringonlaskua. Tuona ensimmäisenä iltana väsymys alkoi kuitenkin painaa pian iltaruoan jälkeen ja kellahdin tyytyväisenä pehmeisiin lakanoihin, nähden unta tontuista ja majakoista.