tiistai 8. joulukuuta 2015

Matkailu avartaa - klisee joka on niin totta

Luin jokin aika sitten Hesarista kirjoituksen siitä, miksi pitkät reppureissut ovat välillä hanurista. Minun pisin reppureissukokemus on meidän elokuinen seikkailu Aasiassa, ja samaistuin kyllä useimpiin noista kirjoitajan listaamasta kymmenestä kohdasta.

Meidän Aasian reissussa on näin jälkeenpäin selkeästi havaittavissa kolme vaihetta; alkuhuuma, suvantovaihe ja sopeutuminen. Alkuun kaikki oli ihan pirun siistiä; paahtava aurinko tuntui mahtavalta Suomen sateisen kesän jälkeen, jokaisesta kadunkulmasta ja vuorenhuipusta piti ottaa ainakin kymmenen kuvaa, jokainen hetki tuntui erityiseltä, ja aasialainen ruoka upposi nassuun. Kuplassa oli koko ajan kivaa, hauskaa, rentouttavaa ja jännittävää. Sellaistahan matkailu on parhaimmillaan. Nautittiin täysin siemauksin aikatauluttomuudesta, hyvistä yönista ja kauniista maisemista. Jos reissumme olisi ollut vain viikon tai parin mittainen, niin olisimme skipanneet varmaan seuraavan vaiheen.


Kun parin viikon reissaamisen jälkeen pysähdyimme Luang Prabangissa, Laosin entisessä pääkaupungissa, meidät ravisteltiin reippaasti ulos vaaleanpunaisesta kuplastamme: kaduilla lapset tarttuivat käsivarsiin kiinni kerjätäkseen tai myydäkseen jotain, ihmisiä asui tien varsille kyhätyissä hökkeleissä, reppu oli täynnä hikisiä ja haisevia vaatteita, Bangkokissa räjähti pommi ihan meidän tulevan majoituksen lähellä. Katse siirtyi omasta navasta katsomaan ympärillä olevaa todellisuutta. Ja yhtäkkiä se ei ollutkaan sitä ihanaa seikkailua.
Alkoi ärsyttää. Ja sitten ärsytti se, että ärsytti. Itsehän me tänne hinguttiin, ei nyt saa tuntea tällaisia fiiliksiä. Nyt pitää nauttia! Hetkittäin olisin antanut melkein mitä vain, että olisin vain päässyt kotiin. Köyhyys ja sen lieveilmiöt saivat aikaan turhautuneisuutta, surua ja voimattomuutta. En koe olevani mikään pumpulissa kasvanut, mutta on täysin eri asia katsoa uutisista maailman katastrofeja, kun tuntea ja nähdä ne itse. Ne tulevat iholle ja menevät sen alle.


Suvantovaiheen jälkeen optimistisuus ja reissuinto voitti. Sitä jotenkin sopeutui vallitseviin oloihin. Siihen auttoi kyllä myös paikan vaihto; matkasimme Kambodzaan. Köyhyys ei enää tullut niin järkytyksenä, ja aloimme taas muistaa, miksi tälle reissulle oikeastaan lähdimme. Loppureissu meni tasaisen mukavasti, mutta alkuhuumaan ei ollut enää paluuta. Suhtautuminen ympäristöön ja asioihin oli muuttunut enemmän realistiseksi, mikä oli lienee vain tervettä.

Kotiin palatessa olo oli outo; kiskoin kaikin voimin raikasta ilmaa keuhkoihini ja tuijotin lumoutuneena kaunista havumetsää. Oliko täällä aina ollut näin hiljaista? Oliko ilma aina ollut näin raikas? Ja ruisleipä! Söin sitä melkein paketillisen aamupalaksi. Oliko havumetsä aina ollut näin kaunis?
Hanasta tuli juomakelpoista vettä, kaduilla kävelevillä ihmisillä oli puhtaat ja lämpimät vaatteet, apteekista sai lääkkeitä, kaupasta ruokaa. Kaikkea katseli jotenkin uusin silmin, niin kliseiseltä kuin se kuullostaakin. Tavarapaljoutta, rankasta työviikostaan kiukuttelevaa ihmistä. Väistämättä vertasi kaikkea siihen todellisuuteen, missä olin viettänyt kuukauden. En osannut tehdä mitään syväluotaavia analyyseja maailman tilasta tai kulttuurien eroavaisuuksista, ihmettelin vain kaikkea.



Pikkuhiljaa tuo tunne hiipui, mutta sen muisto jäi elämään vahvasti. En ole varma mitä tuosta kaikesta opin, muuta kuin sen, että nykyisin pysähdyn useammin kuuntelemaan tätä niin mahtavaa hiljaisuutta ja hengittämään raikasta, puhdasta ilmaa koko keuhkojen täydeltä. Olisi hienoa, jos pystyisin muistamaan jotain Aasiasta myös silloin kun meinaan alkaa valittamaan pikkuasioista tai kiukustun aiheetta. Siihen voi ainaki pyrkiä.
Kaiken kaikkiaan; olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että minulla on vapaus matkustaa ja kokea erilaisia maita, yhteiskuntia ja kulttuureja. Kokea maailma sellaisena kuin se on, ei vain kirjojen ja television välityksellä.



Kertokaas kokemuksia reissuilta? Oletteko kokeneet kulttuurishokkeja suuntaan tai toiseen? Onko jokin reissu vaikuttanut teihin erityisen paljon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti