maanantai 12. joulukuuta 2016

Hei joulukuu!

Vitsit mikä joulukuu; olen niin fiiliksissä tästä lumesta ja pakkasesta! Onhan tää nyt ihan eri juttu kun se mustanharmaa loskakakka. On muuten niin suomalaista aloittaa puhumalla säästä.
Loppuvuosi on ollut yksi ihana, vauvantuoksuinen pyörremyrsky. Suurimman osan ajasta en tiedä mikä päivä, viikko tai kuukausi on menossa tai montako päivää on jouluun. Sen sijaan osaan kertoa tarkalleen montako tuntia (minuuttia) Stella on nukkunut päiväunia, mitä Kotiin takaisin - sarjassa on tapahtunut ja minkälainen sää oli vaunulenkillä. Sellaista se, mammautuminen.

Ihan pelkkää kakkavaippaa ja maitotahraa tämä elämä ei ole ollut. Opintorekisteriin on napsunut joitain opintopisteitä, kaikesta huolimatta.

Ollaan myös ehditty käydä muutamaankin otteeseen Rantsulla ja kerran jopa Tampereella. Myös meillä on ollut melkoinen majatalomeininki, vieraita on tullut ja mennyt. Ja mikäs sen mukavampaa. Kyllä tässä on ehtinyt olla niitä yksinäisiäkin päiviä.

Olen käynyt tehnyt varovaista paluuta treeneihin; spinningiä, hiihtoa ja lihaskuntoharjoittelua. Ja koska Stella nukkuu edelleen parhaiten liikkuvissa vaunuissa, ovat vaunulenkit meidän päiviemme vakkariaktiviteetti. Mieluiten tuplana.

Vielä kun olisi enemmän kirjoitella tänne. Mutta ei taida olla. Tämäkin postaus on aloitettu klo 08 aamulla. Tässä välissä on syöty, nukuttu, vaunuiltu, hymyilty, vaihdettu vaippoja, kylvetty, itketty, naurettu, ihmetelty leikkimaton punaista kenkää, kävelty portaat hytkyttäen huutavaa beibiä x todella monta, joogattu, laulettu kaikki maailman joululaulut ja keksitty puolet itse lisää, vaihdettu lakanat ja yöpaidat kahteen kertaan jne. Ja nyt lopulta typy nukahti yöunilleen, minä tein voileivän ja lojun sohvalla hetken, ennen kuin painelen itsekin unille, koska huomenna on taas uusi, yllätyksellinen ja ihmeellinen päivä.

Pus!


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Mites noi treenit?

Treenihommat eivät ole olleet tämän vuoden ykkösprioriteetti, mutta toisaalta taas ilman treenejä vuosi olisi ollut paljon ankeampi. Etenkin loppuraskaudesta oli ihan supertärkeää päästä edes sinne kävelylenkille. Nyt jo naurattaa, kuinka paljon ravasin tuota pururataa ympäri viimeisten viikkojen aikana. Siellä on varmaan vieläkin ura mun vakkarilenkillä. Kokosin tähän vähän liikuntojani tältä vuodelta:

ALKURASKAUS
Alkuvuosi meni aika kovillakin treenimäärillä, olin tammikuiseen tyyliin tosi motivoitunut ja mm. juoksin usein 9 kilometrin työmatkani eestaas ja kävin aktiivisesti ryhmäliikunnoissa. Koska olin alkuraskauden melko hyvävointinen, raskaus ei sinänsä hidastanut tahtia. Toki sitä tuli mietittyä paljon, että miten ja mitä uskaltaa treenata. Aika aikaisin jätin kuitenkin isot painot salilla pois ja himmasin juokutreenien sykkeitä.


Kaksi juoksulenkkikuvaa alkuraskauden ajalta. Ensimmäinen Mauritiuksen lämmöstä, toinen Kuopion pakkasista.
 

KESKIRASKAUS
Keskiraskaudessa maha tuntui olevan jo ajoittain tiellä, vaikka nyt jälkeenpäin kuvia katsellessa lähinnä naurattaa. Siis mikä maha? Olokin oli usein turvonnut ja ei-kovin-pirteä, mikä näkyi ja tuntui. Työmatkapyöräily, kevyet hölkkälenkit ja pienillä painoilla tehdyt salitreenit olivat treenitapojen kärjessä. Jonkin verran kävin myös uimassa. Keskiraskaudessa osallistuin myös vielä Pullukka Runin kympille, kävellen tosin.


Keskivartalo alkoi pyöristyä jo tässä vaiheessa vuotta.


LOPPURASKAUS
Juoksut loppuivat joskus heinäkuussa. En muista edes viimeistä juoksulenkkiäni! Olisikohan se ollut Tampereella, Arboretumin rannassa? Ehkäpä. Loppuraskauden alku oli fyysisesti hankalaa aikaa; vatsa kasvoi, Kuopiossa oli hellettä, töissä oli kiire, selkää särki ja jalkoja turvotti. Loppuraskauden pelasti säännöllinen joogaaminen ja pitkät kävelylenkit. Ilman niitä olisi kyllä hattu hajonnut. Viimeisellä viikolla ennen synnytystä kävelin yhteensä jotain 50 km. Vähän oli epätoivoa ja turhautumista vissiin ilmassa!


Alimmainen kuva on otettu joltain niistä lukemattomista kävelylenkeistä. 
Ilme kiteyttää fiiliksen.


SYNNYTYKSEN JÄLKEEN
Piti ihan tarkistaa milloin kävin ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen "lenkillä".  Kun typy syntyi keskiviikkona, niin sunnuntaina näköjään kävin jo taapertamassa. Muistan sen fiiliksen, kun lähes viikon sairaalassa olon jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa ulos, raikkaaseen lokakuiseen sateeseen.
Seuraavalla viikolla aloiteltiin pikkuhiljaa vaunulenkkeilyt, ja ne lenkit ovat pidentyneet asteittain. Viime viikolla palailin pikkuhiljaa joogailun pariin. Tällä viikolla kävin myös hiihtämässä. Ja tänä aamuna otin ensimmäiset, oikeat juoksuaskeleet! Kuinka hyvältä ja hassulta se tuntuikaan. Kroppa ei ole vielä ihan oma, etenkin keskivartalo tuntuu olevan ihan hukassa. Mutta pikkuhiljaa aloitan tämän uusvanhan, tutun mutta silti nyt hieman vieraan kroppani kanssa "normaaleja" treenejä.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Viime viikkojen aikana opittua

Jestas, kun päivät lentää! Piti palata tänne paljon aiemmin, mutta nyt vasta löytyi aikaa istahtaa blogin ääreen sillä kädet ovat olleet täynnä vauvaa. Mistään arjesta en vielä puhuisi, sillä edelleen opettelemme tuntemaan ja ymmärtämään toisiamme. Toisina päivinä se sujuu paremmin, toisina huonommin. Mutta kuinka siistiä onkaan vaunulenkkeillä, pötkötellä yhdessä sängyllä, saada pieni hymy silloin tällöin tai katsoa kun minityyppi rauhoittuu syliin.
Tässä muutama muu viime viikkojen aikana opittu juttu;

- 4 tuntia on uusi 9 tuntia
Joskus työpäivien välissä olin ihan fiiliksissä, jos nukuin 9 tuntia yössä, nyt saman ilon aiheuttaa, jos yöllä tulee 4 tuntia katkeamatonta unta.

- vauvan äänikirjo
Ääntä lähtee kyllä koko puolen metrin voimalla. Enkä tarkoita nyt vain itkua. Tyyppi vaikuttaa nukkuvan, mutta pitää samalla puoli taloa hereillä ähkimisillään ja tuhinoillaan.

- nälkä yllättää hetkessä
Äsken rauhallisesti nukkunut bebe huutaa kahden sekunnin kuluttua siihen malliin, kuin ei olisi saanut ruokaa koko viikolla. Yleensä tämä tapahtuu silloin kun olet menossa suihkuun/syömään jotakin/kaupan kassajonossa/vaunulenkillä noin kahden kilometrin päässä kotoa.

- maitoa, maitoa...
Vaikka kuinka illalla vuoraisit sängyn, vauvan ja itsesi, aamulla lopputulos on aina se, että puoliunessa hoidettujen yösyöttöjen jäljiltä sitä maitoa on aivan joka paikassa. Tänä aamuna putsailin mm. silmälasejani sekä puhelimen laturia.

- liike on unilääke
Bebe tykkää nukkua vain jos vaunut tai syli liikkuvat, ja mielellään tarpeeksi reippaasti kun taas pysähtyminen aiheuttaa pienen palohälytyksen. Vaikka on tosi jees, että tyyppi viihtyy vaunuissa, niin siinä puoli kaksitoista yöllä vaunulenkki ei ole siellä aktiviteettien top kolmosessa.


keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Kaunis pieni ihminen

Tykkään blogeista, jotka kertovat kirjoittajansa elämästä sellaisena kuin se on. Silti, blogit ovat kuitenkin aina vain osatotuus todellisuudesta, sillä kyllähän sitä kirjoittaja suodattaa arkensa ja elämänsä tietynlaisena tänne virtuaalimaailmaan. Oma blogi on ollut tämän vuoden aikamoisessa myllerryksessä, koska niin on ollut koko elämä. Positiivisessa sellaisessa tosin. Alkuvuodesta oli häät, sitten tulivat vakkaripaikka töistä ja kesällä opiskelupaikka sieltä mistä toivoinkin. En edes ollut uskaltanut unelmoida siitä, kuinka paljon onnea tähän vuoteen on mahtunut jo noiden yllämainittujen asioiden johdosta. Ja silti, se kaikista suurin asia, joka on pysynyt tähän mennessä pois blogista, on meidän ihana, rakas tytär, joka syntyi viikko sitten keskiviikkona.

Raskaus ja vauvajutut eivät ole olleet täällä esillä, vaikka ne ovat ehdottomasti koko tämän vuoden hallitsevin teema. Asiaan ei liity sen kummempaa, en vain missään vaiheessa kokenut luontevaksi kirjoittaa aiheesta näin julkisesti. Kirjoittelin kuitenkin raskausaikana jotain mietteitä ylös, ja ne laitan jossain vaiheessa tänne näkyville, jos vaikka ajatuksista olisi jollekin vertaistukea!

Mun raskaus oli varmaankin melko "helppo", ainakin fyysisesti. Pienet pahoivoinnit, väsymykset ja turvotukset toki kuuluivat kuvioon, mutta paljon rankempana koin henkisen kuormituksen. Alkuraskauden epävarmuuden, huolen vauvasta ja loppuraskauden todella hitaat päivät. Typyhän syntyi lopulta puolentoista vuorokauden käynnistyksen jälkeen 42+0, eli hän viihtyi mahassa aivan viimeiseen saakka. Loppuun saakka pystyin käymään kävelylenkeillä ja jumppailemaan, vaikka toki olo oli melko kömpelö.

Viimeisiä mahakuvia.

Jos raskaus oli iisi, niin synnytys ja sitä seuranneet päivät olivatkin sitten vaikeampia. Synnytys kesti tosiaan melko kauan ja oli käynnistyksen takia todella kivulias. Sairaalassa jouduimme olemaan yhden ylimääräisen yön vauvan painonlaskun takia, mikä lienee melko yleistä, mutta otti siinä vaiheessa koville. Mutta voi sitä riemua, kun pääsimme lauantaina kotiin! Jonas haki meille sushia, jota mutustin onnellisena napani täyteen.

Nyt typy on ehtinyt jo yhden viikon kunnioitettavaan ikään, ja oma olokin alkaa olemaan pikkuhiljaa normaalimpi. Toki vauva-arki on meille kaikille kolmelle vielä opettelua, erehdyksiä ja onnistumisia. Elämä on muuttunut pysyvästi; aallonpohjat (eli ne hetket kun beibi huutaa naama punaisena, eikä mikään tunnu auttavan) ovat syvempiä kuin ennen, mutta samoin myös ne huippuhetket (kun tyyppi nukahtaa syliin tai tuijottelee tyytyväisenä ympärilleen) korvaavat ainakin kymmenen huonompaa.

Me jatketaan harjoittelua ja toisiimme tutustumista, toivottavasti ehtisin kuitenkin pian taas kirjoittelemaan tännekin :)




torstai 29. syyskuuta 2016

5 x parasta just nyt

SYKSY
Istuskelen tässä teemukini kanssa ja sade ropisee ikkunaan. Aamuisin ilma on raikas, puiden väriloisto on komeimmillaan. Tee maistuu iltaisin ja lukemattomien kirjojen pino yöpäydällä hupenee. En muista aiemmin fiilistelleeni syksyä näin paljon. Samoin kävi kyllä keväänkin kanssa. Ehkä ahkeran reissaamisen jälkeen tämä matkustelemattomuus saa huomaamaan paremmin Suomen parhaat puolet. Yhtä kaikki, syksy on upea ja saa puolestani jatkua siihen saakka, kunnes voin alkaa käpertyä joulutunnelmaan. 

Uninen aamulenkkeilijä.

TV-OHJELMAT JA KIRJAT
Kaikkien koulujuttujen vastapainoksi on vapauttavaa laittaa illalla aivot off-tilaan ja ottaa rennosti. En muista moneen vuoteen seuranneeni näin paljon tv-sarjoja kuin nyt! Moderni perhe on ehdoton suosikkini. Myös kirjoja on tullut luettua, viimeisimpänä Jhumpa Lahirin Kaima. Suosittelen!

SMOOTHIET, SALAATIT JA SOSEKEITOT
En sinänsä koe mitään keventelyn tarvetta kesän jälkeen, mutta hassusti olen alkanut himoita kaikkea mikä kuullostaa kasviksilta, terveellisyydeltä ja vitamiineilta. Ei kai siitä haittaakaan voi olla! Aamulla uppooa helposti kasa hedelmiä, välipalaksi menee marjasmoothieta ja kasviksia saa kantaa joka kauppareissulla kotiin lisää. No on sitä kyllä tullut vastapainoksi kannatattua myös Ben&Jerrysiä ja Fazeria. 





OPISKELU
Olen edelleen huvittavan innoissani aikatauluista, kursseista, lukujärjestyksistä, oppimistehtävistä ja värillisistä yliviivauskynistäni. Tämä on kai se fiilis, kun tietää olevansa oikealla alalla, tai ainakin menossa oikeaan suuntaan. Ensimmäisenä vuonna on paljon yleisiä kursseja; terveyspolitiikkaa, kansanterveyttä, terveyden edistämistä jne. Vasta ensi vuonna päästään syventymään omaan pääaineeseen, eli minun kohdallani liikuntalääketieteeseen. Silti, myös tämän ensimmäisen vuoden kurssit saavat minut innostumaan tavalla, jota en ole aiemmin opiskelussa kokenut.



YSTÄVÄT
Minusta on ihanaa, että nykyisin meille mahtuu majoittamaan helposti vaikka minkälaisen lauman ystäviä tai perheenjäseniä. Ja mikä parasta, niin monet ovat vierailleet meillä pitkistä välimatkoista huolimatta. Unohtamatta tietenkään kaikkia Kuopion kamuja! On ollut jos jonkinlaista lautapeli-iltaa, grilli-iltaa, kisakatsomoa ja ihain vain hengailua. Meille on tärkeää, että läheiset ihmiset tietävät, että meille voi aina tulla ja he myös tulevat käymään. Hyvä ruoka yhdistettynä leppoisiin aktiviteetteihin toimii aina!





tiistai 6. syyskuuta 2016

Ensimmäiset koulupäivät

Voin vain kuvitella miltä tuntuu 7-vuotiaasta, koulunsa aloittavasta ekaluokkalaisesta. Luulen, että minusta tuntui viime viikolla tismalleen siltä. Edellisiltana vaatteita valittiin hartaasti, ja vaihdettiin moneen kertaan. Aamulla jännitti niin, ettei aamupuuro maistunut ja teki mieli soittaa äidille. Löydänkö oikeaan luentosaliin/vessaan/ruokalaan/kirjastoon? Olenko oikeaan aikaan oikeassa paikassa? Saanko kavereita, puhuuko kukaan minulle?
Ensimmäisenä aamuna jäin jännityksissäni pois väärällä bussipysäkillä, pelkäsin myöhästyväni. Kun olin taapertanut hiki päässä oikeaan paikkaan, huomasin, että minulla oli jäänyt lähes puoli tuntia aikaa.

Mutta heti alusta asti oli selvää, että olin ehdottomasti juuri siellä missä pitikin. Olin niin innoissani ihan kaikesta: opiskelijakortista, halvasta ruoasta, opettajien esittelyistä ja tsemppipuheista, opinto-oppaasta, salasanoista, kirjastokortista, muista opiskelijoista... Meidän ryhmä vaikutti heti alkuun huippukivalta, hauskalta sekoitukselta vähän kaikkea! Ihmiset tulivat hyvin erilaisista taustoista ja eri puolilta Suomea. Mutta kaikkia yhdisti vahva halu ja mielenkiinto terveyden edistämiseen, liikuntaan ja terveyteen, ja se motivoituneisuus tarttui kyllä välittömästi.

Nyt koulupäiviä on takana jo muutama, to do- lista on kasvanut kilometrillä ja ensimmäiset tehtävät on jo palautettukin. Löysin kavereita, ruokalan ja kirjaston. Niillä pärjää pitkälle! Iltaisin on hieman väsyttänyt, mutta aamuisin ei lainkaan. Täytyy käyttää kaikki tämä ylitsepursuava into nyt hyödyksi, koska varmasti tulee niitäkin päiviä, kun joutuu pakottamaan itsensä kirjan ääreen.



sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kesän viimeinen viikonloppu

Kesä tuntui loppuneen viime viikonloppuun, jonka vietimme Hämeenlinnassa mökkeillen ja vanhoja työkavereita moikkaillen. Nauroin niin paljon, että poskiin sattui, saunoin ja uin koko kesän edestä. Kotimatkalla oli olo, että nyt saa tulla syksy, aikataulut, tenttikirjat, kaurapuurot ja sateessa kastuneet tennarit. Syysfiilistä lisää se, että ensi viikolla tosiaan alkaa se koulu (!!!). Ensi vuoden kurssitarjonta ilmestyi sähköpostiin kuin tilauksesta ja opiskelijakortti on matkalla luokseni (hello halvat junaliput ja muut alennukset!). En ole vieläkään oikein tajunnut, että todellakin pääsin sisään juuri sinne mihin halusinkin ja pääsen vihdoin ihan oikeasti opiskelemaan sitä mitä haluan. Tottakai samaan aikaan mietityttää ja jännittää. Tuleva lukuvuosi tulee ihan varmasti olemaan haastava ja rankka, mutta toistaiseksi olo on  kuitenkin jännityksen alla melko luottavainen ja ennen kaikkea innostunut. En koskaan ajatellutkaan, että kun koulun ovet aukenevat niin sen jälkeen kaikki on vain ruusuilla tanssimista. Ehei. Tästähän se puurtaminen vasta alkaa.



Niin täällä mennään siis aikalailla syystunnelmissa, kynät teroitettuna ja reppu valmiina. Iltaisin teetä on kulunut luvattoman paljon, kynttilät ovat syrjäyttäneet luonnonvalon ja toissapäivänä kävin kirjastosta lainaamassa kasan kirjoja. Aloitin lukemaan Jenny Nordbergin kirjoittamaa Kabulin tyttöjen salaisuutta. Se on todella mielenkiintoinen ja laittaa ajattelemaan, että on kuinka suuri ero on sillä, syntyykö tytöksi Suomeen vai Afganistaniin. Vuosi sitten Aasian reissulla luin Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Malala Yousafzain tarinan, ja sen jälkeen olen ollut kiinnostunut Pakistaniin, Intiaan ja Afganistaniin sijoittuvista artikkeleista ja kirjoista. En oikeastaan edes tiedä miksi, mutta ei kai kirjojen lukemisesta koskaan haittaa ole, saati sitten toisenlaiseen kulttuuriin tutustumisesta. Osasyy voi olla se, etten usko koskaan matkustavani näihin maihin ja lisäksi se, että on olemassa niin täysin erilainen arki ja todellisuus, kiehtoo, mietityttää ja kauhistuttaakin. Mutta maailmassa on niin paljon muutakin kuin se, mitä me pidämme normaalina. Se, mikä on meille itsestäänselvyys, on jossain toisaalla vain utopiaa. 
Kuten huomaatte, tässä tekstissä ei ollut minkäänlaista punaista lankaa. Ja juuri siksi kokosin vielä loppuun asioita, joista olen iloinnut viime päivinä;
- minulla koulua varten on sininen reppu ja vihreitä vihkoja. Onnistuin välttämään pinkkiä, se ei vain uppoa tähän syksyyn.
- lenkillä ollessa tuoksuu märkä sammal eikä itikoita tai paarmoja näy enää missään. Hirvikärpänen on helpompi listiä kuin paarma, uskokaa huviksenne.
- on vielä sen verran lämmin, että roskat voi viedä paljain jaloin, mutta sen verran viileä, että voin käyttää viininpunaista neuletakkiani.
- olen oppinut yhden Yogaian joogaohjelman ulkoa.
- kun vaihdoin chilit isompiin ruukkuihin, vain yksi kolmesta kuoli.
- olen löytänyt kirpputorit. Tällä viikolla olen kolunnut jo kolme ja löytänyt vaikka mitä!
- olen alkanut saamaan parempia pisteitä Menolippu - lautapelissä, vaikka useinmiten vielä häviänkin Jonakselle. 
- Jonas teki eilen niin hyvää pitsaa, että voisin nyt syödä sitä vaikka seuraavat kaksi viikkoa.
- luumut ja omenat ovat aivan käsittämättömän hyviä.
- haluaisin matkustaa juuri nyt Norjaan, Montenegroon. Sveitsiin, Islantiin tai Sloveniaan. Koska se ei ole kuitenkaan nyt mahdollista, keräilen matkakuumetta sisälleni, ja aion päästää sen valloilleen viimeistään keväällä.


perjantai 26. elokuuta 2016

Vuosi Kuopiossa

Piakkoin täyttyy meidän ensimmäinen vuosi Kuopiossa. Saanko sanoa, että aika on mennyt ihan sairaan nopeasti? Koska se on! En osaa vieläkään vastata kysymykseen, olenko kotiutunut tänne. Tavallaan olen, tavallaan en. Olen löytänyt kivat lenkkipolut ja lähikaupan, olen tutustunut uusiin ihmisiin ja oppinut osan bussilinjoista ulkoa. Jos ulkopaikkakuntalainen tulee kylään, osaan kertoa mistä kannattaa hakea take away thaikkuruokaa, mihin kannattaa mennä kahville, missä on paras uimaranta ja miten täällä voi kuluttaa aikaansa. En silti osaa vieläkään ajatella, että tämä on se paikka, jossa haluan asua loppuelämäni. Toki opiskelupaikka ja vakkariduunit pitävät meidät täällä joitain vuosia, mutta että jäisimme tänne? No, sen aika näyttää. Ei tämä pöllömpi paikka ole, mutta jääminen kuullostaa tosi lopulliselta.

Tämä kuva on otettu vajaa vuosi sitten, hieman Aasiasta paluun jälkeen. Olimme lähdössä ensimmäisiä kertoja katsastamaan kaupunkia!
Kun asuimme "etelässä" kaipasin Savoa, ja kun asumme täällä, haikailen Hämeenlinnaa ja Tamperetta. Se on hieman ristiriitaista, ja turhauttavaakin. Haluan ajatella kuitenkin niin, että on rikkaus, että on niin monta paikkaa, jossa viihtyy. Ja kyllä ne tärkeimmät ja vahvimmat kaverisuhteet kestävät sellaiset asiat kuin muutaman sadan kilometrin välimatkat. 
Halusin listata tähän muutamia suosikkijuttujanu täällä Kuopiossa, koska täällä on todella paljon kaikkea kivaa ja ennen kaikkea muutakin kuin Puijon torni, kalakukot ja tori (jotka toki ovat käymisen arvoisia nekin!) :
- kahviloista ehdoton suosikkini on Kauppakadulla sijaitsevaHoukutus. Tosin olen testaillut muita kahviloita hieman huonosti, joten tämä perustuu melko suppeaan otantaan. Muita hyviä ovat kuulemma Mummola ja Kahvila Kaneli.
täällä on mielestäni aika hyvä ruokatarjonta, kaikille löytyy varmasti jotain! Vuoden aikana suosikeiksi ovat nousseet EhtaMusta LammasMandala, Muikkuravintola Sampo ja Samruai. Ja täytyy vielä mainita Kuopion rafloista se, että jokaisessa on saanut ihan todella hyvää palvelua, mikä jaksaa aina ilahduttaa.
- en osaa nimetä mitään yhtä paikkaa, mistä löytyisi parhaat lenkkipolut, mutta hyviä ja haastavia ainakin on tottakai Puijolla ja sitten myös Neulamäessä. Mun oma vakkarilenkkini sijaitsee puolestaan Saaristokaupungissa, ja Saaristokatuhan on kai jonkinlainen nähtävyys itsessään. Hieman tasaisempia maastoja löytyy Väinölänniemestä jaValkeisen lammelta, joissa kyllä kelpaa liikkua ihan jo maisemienkin puolesta.
- suosikkiaktiviteetteja täällä ovat olleet pakohuonepelit, joihin koukututtiin vuoden alussa. Kuopiosta löytyy kaksi firmaa, joissa pääsee pelaamaan: Mysteeri ja Arwoitus. Ollaan tykätty molemmista, ja vielä olisi yksi Arwoituksen huone pelaamattakin! Jonkin verran ollaan käyty myös leffassa, ja haluaisin seuraavaksi testata symppiksen oloisen Kino Kuvakukon, koska Finnkino on tullut jo melko tutuksi. Myös pääkirjasto ja Niiralan uimahalli ovat olleet mieluisia. Ainiin, ja pari kertaa olen käynyt kiipeilemässä eli siis boulderoimassa Kuopion kiipeilykeskus Voemalla sekä keilaamassaBowling Dinerissa. Nastoja paikkoja molemmat!
- kulttuurijutut ja yöelämä ovat jääneet vähälle, mutta jos jotain täytyy mainita, niin alkukesän Kuopion komediafestarit oli hauska tapahtuma ja suosikki istuskelupaikkani on tähän mennessä ollut symppis Malja
Siinäpä Kuopion parhaimmistoa näin vuoden kokemuksen perusteella. Nyt me pakataan kuitenkin kimpsut ja lähdetään morjestaa Hämeenlinnaa! Ja mä pääsen taas mökkeilee. Ai että! 

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Mökillä viimeinkin, voin ottaa iisimmin

Perjantai-aamu ei luvannut seesteistä viikonloppua. Selkää särki heti aamusta, päässä tuntui suhisevan työviikon paino. Vaan kuinkas sitten kävikään; kuppi hyvää kahvia ja leppoisaksi muuttunut viikon viimeinen työpäivä saivat mielenkin oikealle taajuudelle. Viikonloppu, sinusta tulee vielä loistava!Olen haaveillut mökkeilystä koko kesän. Puusaunan tuoksusta, paljaiden jalkojen alla pistelevistä havunneulasista, viileästä järvivedestä ja keltaisesta Jaffasta. Hätkähdin kun tajusin, etten meinannut enää muistaa reittiä lapsuuteni suosikkikohteeseen, mummon ja papan mökille. Monet kesät ovat kuluneet töissä ja reissuilla, mökille ei ole ollut muka aikaa. Töiden jälkeen suuntasimme kuitenkin sinne. Muutaman harhakäännöksen jälkeen muistin lopulta reitinkin. Nautin jokaisella solullani lämpimästä saunasta ja viileästä järvivedestä. Sitä komboa ei voita mikään! Muut olivat istuneet jo kauan terassilla grillaamassa, kun minä vielä hipsuttelin järvestä saunaan ja taas takaisin järveen. Illan kruunasi grillimakkara, keltainen Jaffa ja upea auringonlasku. Olisin voinut jäädä sinne metsän keskelle ainakin viikoksi. Aktiviteeteiksi olisi riittänyt soutelu, metsässä samoilu ja vanhat Aku Ankat.   




Tänä viikonloppuna olen myös pötkötellyt ja lojunut poikkeuksellisen paljon. Ensin siskojen kanssa, jotka naurattivat poskilihakset kipeiksi ja melkein pissat housuun. Sitten työkavereiden kanssa piknikillä, lämpimän lempeässä kesäillassa. Ja Jonaksen kanssa ihan muuten vaan, niitä näitä höpötellen ja Modernia perhettä katsellen. Vaikka passiivista oleilua pitäisi kai fyysisen terveyden kannalta pyrkiä välttämään, joskus se on juuri se, mitä henkinen puoli tarvitsee. Vastapainoksi olen hikoillut pururadalla, kerännyt marjoja, keittänyt mehua, uinut ja ähkinyt joogamatolla. Koska tasapaino. Ennen kaikkea se tasapaino.   



Oletteko huomanneet, että ilmassa tuoksuu nykyisin aavistus syksyä? Viljat kellastuvat, illalla alkaa hämärtää ja lenkillä löysin kypsiä puolukoita. Koulun alkuun on vain kuukausi ja olen yhtä kauhuissani ja/tai innoissani kun kaikki muutkin ekaluokkalaiset. Mietin saanko kavereita ja löydänkö ruokalaan. Täytyisi käydä ostamassa vihkoja ja kyniä, ehkä uusi penaali ja tennarit. Mutta ennen kuin tämä huoleton kesärentoilu vaihtuu lukujärjestyksiin ja tenttikirjoihin, aion vielä syödä muutaman limejäätelön, tehdä monta uimareissua, hikoilla ja mäiskiä itikoita lenkkipolulla ja kokeilla valmistaa kirsikkahilloa. Päässäni on sellainen loppukesän kevyt bucket lista. Koska en pääse tästä listaneuroosistan.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

On maailma meille avoinna

"On maailma meille avoinna, kadunkulmasta Atlantin reunaan..." Stella-bändin biisi on kuvannut viime päivien tuntoja. Kaikki on mahdollista, kun ei vain anna periksi. Ei silloinkaan, kun kaikki todennäköisyydet ovat vastaan. Eikä silloin kuin tuntuu, että no antaa olla sitten. Etenkään silloin ei saa antaa periksi. 
Perjantai-aamuna heräsin siihen, että sain kuulla yhden isoimmista unelmistani käyneen toteen. Sain opiskelupaikan Itä-Suomen yliopistosta, terveyden edistämisen koulutusohjelmasta, pääaineenani liikuntalääketiede. Viimeiset pari päivää olen fiilistellyt asiaa, syönyt liikaa jäätelöä ilman mitään rajoituksia tai omantunnontuskia ja nukkunut. Olo on kuin maratonin jäljiltä, noin niinkuin henkisesti. Ja vähän fyysisestikin, koska kesänuha kiusaa sitkeästi.En ole tajunnutkaan, kuinka paljon asia on minua stressannut ja kuluttanut voimavaroja kuin salaa. Mutta onhan tämä matka ollut pitkä ja onhan siihen mahtunut vaikka mitä, joten katson todellakin oikeudekseni olla piittaamatta siitä, montako Ben&Jerry'siä on järkevää syödä päivässä ja onko todella tarpeellista nukkua päiväunet seitsemältä illalla. Ainakin nyt muutaman päivän ajan.
En tosiaan uskonut pääseväni sisään tänä vuonna. Edelliskerralla olin kuitenkin kiskonut alle perusopinnot ihan hyvällä menestyksellä ja valmistautunut pääsykokeisiinkin suunnitelmallisesti. Kun viime kevään uurastus päättyikin pettymykseen, teki mieli jättää koko homma sikseen, koska se vain tuntui täysin mahdottomalta saavuttaa. Menkööt ne superihmiset, jotka tähän pystyvät.
Viime kesä ja osa syksyäkin menikin aikalailla reissatessa rinkka selässä, jonka jälkeen alkoi kokonaan uusi arki täällä Kuopiossa. Uusi työ ja kaupunki vei yllättävän paljon resursseja. Sain räävittyä lukukauden aikana kasaan joitain kursseja avoimessa ja yritin lukea pääsykokeisiin aina silloin, kuin siihen oli aikaa; töissä ruokatauolla saatoin kertailla jotain taulukkoa, ennen nukkumaanmenoa yritin painaa mieleeni toista kaaviota. Ajattelin, ettei sellainen voi mitenkään riittää sisäänpääsyyn. Ehkä siksi en juurikaan stressannut, ja pääsykokeet menivät ilman suurempia paineita. Ehkä sattui hyvä tuuri materiaalin ja tehtävien suhteen. En tiedä. Eikä sillä ole mitään väliä. 
Tästä alkaa toisenlainen työnteko ja toisenlainen matka. Ei varmasti mitään kevyttä puuhastelua, mutta voi jestas mun motivaatiota ei horjuta enää mikään. Mutta vielä voisin yhden jäätelön ottaa ennen kuin palaan ruotuun.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Oi kevät

Tuntuu kuin kevät olisi kestänyt jo ikuisuuden, ja saisi se minusta kestää vielä toisen samanlaisen. Olen rakastunut kevääseen; lempeästi lämmittävään aurinkoon, sulavaan lumeen, palaaviin muuttolintuihin ja pölyiseen asfalttiin. Pimeä syksy ja talvipakkaset ovat jo aikaa sitten muuttuneet vain etäiseksi muistoksi. Miksihän en ole aiemmin niin pitänyt keväästä? En ehkä ole pitänyt sellaisista välivaiheista, siirtymistä. Mieluummin olen tykännyt, että on selkeästi talvi tai kesä. Kirpeä pakkanen tai paahtava helle. Nyt tällainen välivaiheilu, hidas siirtyminen ja matkalla oleminen, tuntuu maailman parhaalta. On aikaa katsella, ihmetellä ja nauttia.

Ollaan hieman reissailtu pitkin poikin Suomea, tai oikeastaan siis vain luuhattu kavereiden luona tutuissa kaupungeissa: Tampereella, Hämeenlinnassa ja Helsingissä. Ja voi kuinka ihanaa on ollut nähdä niin paljon niin mukavia tyyppejä! On kerrattu viimeisimmät kuulumiset moneen kertaan, naurettu vanhoille vitseille, pelattu lautapelejä, juotu teetä, käyty aika monella brunssilla ja kävelty pitkin merenrantaa. Takamukset puutuneina autossa istumisesta, mutta hymy huulilla ja Pariisin Kevät radiosta raikaen ollaan sunnuntai-iltaisin matkattu Kuopioon takaisin.
Eikä sovi unohtaa myöskään tätä kotikaupunkiamme, sillä Kuopionkin kevät on tarjonnut parastaan: juoksulenkkejä auringonpaisteessa, hiljaisia kuntosaleja, Partasen kalakukkoa Kauppahallista, room escape - peliä hyvällä porukalla ja päivittäistä työmatkapyöräilyä Saaristokadun maisemissa. 

Kumpa tämä kevät jatkuisi vielä pitkään. Osittain myös siksi, että meidän pihahommat on ihan tekemättä. Viikonloppuna yritetään aloittaa, ja nostattaa omakotitaloasukaspisteitämme. Veikkaan, että se menee kuitenkin lähinnä kalakeiton syönniksi ja muuttolintujen tarkkailuksi.




torstai 17. maaliskuuta 2016

Kuudes pysähdys: Siem Reap

Viiden päivän pysähdyksen jälkeen, jatkoimme reissua Laosin Luang Prabangista. Matka Laosista Kambodzaan taittui pienellä potkurikoneella (tai ei se kuullemma ollut edes pieni...), Vietnam Airlinesin siivin. Ihmiselle, joka tutisee koneessa kuin koneessa, niin tuollainen matkanteko on aikamoista koettelemusta. Tärisin koko matkan, vaikka kone liihotti supertasaisesti eteenpäin ja kirkkaalla säällä joet, viidakot ja vuoret muodostivat huikeat maisemat (silloin kun uskalsin kurkkia ikkunasta...).
Oli erittäin jees päästä Laosista Kambodzaan. Tuntui, että reissussa kääntyi jälleen uusi sivu ja meidät valtasi samanlainen riemu kun matkan alussa. Lentokentällä kaikki viisumien ja muiden lappusten kanssa pelaaminen sujui mutkattomasti, ja parkkipaikalla meitä odotti majatalomme tuktuk-kuski. Oli hupaisaa painella paikallista motaria tuktukin kyydissä, samalla kun tien pientareella maleksi lehmiä ja kuorma-autot kaasuttelivat meistä ohi.




Siem Reap vaikutti paikalta, joka elää nyt nousukauttaan. Uusia hotelleja oli valmiina ja puolivalmiina siellä täällä ja oli sanomattakin selvää, mikä oli kaupungin matkailuvaltti. No tietenkin muinaiset Angkorin temppelit. Niidenhän perässä mekin tuonne matkasimme. Meidän majatalomme oli myös uudehko, mutta sijaitsi kaukana loistohotelleista. Se kätkeytyi sokkeloiselle kujalla, jota vartioi pari kulkukoiraa ja -kissaa. Ja se paikka oli nappivalinta! Henkilökunta oli uskomattoman sydämellistä, pihalla oli uima-allas ja meidän huoneeseen mahtui hyvin levittämään rinkassa mujunneet vaatteet kuivamaan. Kun olimme huuhtoneet pahimmat matkustushiet uima-altaassa niin lähdimme reippahasti kävellen katsastamaan keskustaa. Sehän oli ahdas katu, joka oli tungettu täyteen kaikkea mahdollista. Käytiin yhdestä kioskista ostamassa bussiliput muutaman päivän päähän Kambodzasta Thaimaan puolelle, syötiin KFC:ssä (todellakin nuudelikiintiö oli täynnä) ja pyörähdettiin Night Marketissa. Koska ilta oli säkkipimeä, päätimme ottaa takaisin päin tuktukin kävelyn sijaan. Ja onneksi otimme, sillä matkan varrella hengaili niin epäilyttävän näköistä porukkaa, että huomasin puristavani laukkuani kaksi käsin. Ensimmäinen päivä Kambodzassa huipentui ukkosmyrskyyn, jota saimme katsella aitiopaikalta huoneemme ikkunasta. En muista nähneeni sellaista ukonilmaa juuri koskaan: salamat halkoivat ilmaa ja välillä koko taivas oli lähes valkeana niistä.

Unnukka ensimmäistä kertaa KFC:ssä. Oli ilmeisesti hämmentävä kokemus.

Toisen päivän ainut missiomme oli nähdä ne kuuluisat temppelit, mutta ne ansaitsevat aivan oman stoorinsa jaettavaksi. Se päivä kului kuitenkin pitkälti pyöräillen, temppeleitä ihaillen ja hikoillen. 30 kilsaa mummopyörällä 34 asteen helteessä, plus temppeleiden koluaminen, on ehkä yksi kovimpia urheilusuoristuksia mitä olen koskaan tehnyt. Vettä kului enemmän kun ehdittiin ostaa ja iho kärysi vaikka kuinka hölväsi aurinkorasvaa. Päivän jälkeen heittäydyttiin uima-altaaseen, ja uhkasin, etten nouse sieltä ennen seuraavaa aamua. Niin hyvältä viileä vesi tuntui. No nälkä porsaan pois altaasta ajaa, ja niinpä lähdettiin taas kerran keskustaan. Palautettiin varsin moitteettomasti palvelleet pyörät ja rojahdettiin inkkariravintolaan syömään. Jestas, miten hyvää se ruoka oli! Jouduin melkein kierimään pois pöydästä, sillä helle + ääriään täysi maha = totaaliähky. Loppuilta makoiltiin altaalla ja huoneessa, jaksamatta tehdä yhtään mitään järkevää. Seuraavana aamuna starttasikin bussimatka takaisin Thaimaaseen.



Kambodzasta jäi todella positiivinen kuva, vaikka tiedostan jälleen, että näimme maasta kovin vähän. Jos olisi ollut pikkuisen enemmän aikaa, olisimme ehdottomasti käyneet katsomassa Kuoleman kentät. Ne olisivat varmassti avanneet kaikessa hirveydessään ja surullisuudessaan maan lähihistoriaa. Myös pääkaupunki Phnom Penh olisi kiinnostanut, mutta kun kaikkea ei vaan voi ehtiä.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Viides pysähdys: Luang Prabang

Olimme saapuneet veneellä Laosin entiseen pääkaupunkiin ja Unescon maailmanperintökohteeseen. Kuten edellisessä Aasia-postauksessa kerroin, tunnelmamme oli hieman alavireinen Suomesta kantautuneen suru-uutisen vuoksi. Lisäksi laosilaiset eivät tuntuneet juurikaan pitävän länsimaalaisista ja useinmiten saimme hyvin nuivaa kohtelua. Kerjäävät lapset, huutelevat tuktuk-kuskit ja murisevat kulkukoirat alkoivat uuvuttaa. Fiilis ei siis ollut ihan katossa, mikä tietysti harmitti. Siihen asti reissu oli ollut pelkkiä upeita kokemuksia toisensa perään, ja sen vuoksi oli vaikea suhtautua siihen, ettei koko ajan ollutkaan kivaa.

 Lapset saivat uudet kynät


Luang Prabangin kadut

Kaupunki oli kaunis; rakennukset olivat siistejä, Mekong - joki virtasi vieressä ja ympärille levisi kauniin vihreä viidakko. Koska olimme viettäneet pari vuorokautta veneessä chillaillen, alkoi minun sisäinen liikuntahirmuni vaati jo jotain aktiviteettia. Niimpä raahasin meidät ensimmäisenä aamuna reippaasti aamulenkille! Se oli aikamoinen kokemus...jo heti yhdeksän maissa hellettä oli +32, mutta koska olin päättänyt, että nyt lenkkeillään, niin lähdimme sitten hölkkäilemään pitkin Mekongin rantaa päämääränämme kiivetä keskellä kaupunkia olevan kukkulan päälle. Ja sinnehän me kiipesimme, vaikka olo oli sama, kuin yrittäisi juosta maratonia saunassa. Hiki valui silmiin ja korviin, eikä meillä tietenkään ollut vesipulloa mukana.
Maisemat olivat kyllä sen kaiken hikoilun arvoiset, sillä kukkulalta näki koko kaupungin kaikessa komeudessaan.





Ilmeisesti unohdimme aamulenkin hikoilut melko pian, sillä samana päivänä vuokrasimme vielä maastopyörät rehellisiä kalsarikännejä kiskovalta kauppiaalta ja hyppäsimme polkemaan. Poljimme poispäin kaupungista, ja päädyimme monttuisille hiekkateille keskelle ei-mitään. Oli mukavampi polkea hiekkateillä, kun liikenteen seassa, vaikkakin olin lukenut kauhutarinoita turistien ryöstelyistä maaseudulla ja kimppuun hyökkäävistä kulkukoirista. Onneksi me säästyimme molemmilta. Näimme vain muutaman surkean laihan koiran, pari lasta, jotka juoksivat tienvarteen vilkuttamaan meille sekä paikallisen metsätyömään.
Muutoinkin olimme Luang Prabangissa melkoisen aktiivisia; kävimme pelaamassa tennistä, kuntosalilla, juoksemassa mäkitreenin jne. Yhden päivän käytimme oleilemalla Kuang Si - vesiputouksilla, jotka olivat sen verran makea kokemus, että ansaitsevat oman postauksensa.




Kaikenkaikkiaan, vaikka Laosista jäi vähän nihkeä fiilis niin aika on alkanut jo kullata muistoja, ja nyt huokailen ihastuksesta katsellessani noita maisemia. Tuskin lähtisin tuonne vartavasten uudestaan, mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Lopulta nähtiin Laosista melko vähän. Mekongilla seilailu ja Luang Prabang, siinä kaikki. Täytyy vielä mainita, että ruoan tason suuri vaihtelu yllätti meidät. Joistain paikoista sai puoliraakaa pakastepitsaa, kun tas toisista aivan uskomattoman hyvää, paikallista sapuskaa. Hinta oli molemmissa rafloissa lähes sama. Ranskan siirtomaavaikutus oli myös näkyvissä; viini oli halpaa, leipä hyvää ja kahvi kohtalaista. Oi että kun aamun sai aloittaa nuudelikupin sijaan tuoreella croisantilla! Löydettiin myös pari kivaa mestaa, joista sai huippuhyvää ja trendikästä kasvisruokaa. Koska mulla oli tuolloin menossa se kasvissyöjäkausi, olin tottakai innoissani. Ylipäätään kasvisruoat olivat melko maittavia niin Thaikuissa, Laosissa kuin Kambodzassakin.




keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Top 4 aktiviteetit Mauritiuksella

Mauritiuksella oli valinnanvaraa aktiviteeteissa niin maalla, merellä kuin varmasti ilmassakin. Me pysyttiin maalla ja merellä, mutta siinäkin oli jo ihan mukavasti kaikenlaista.

1. Vaeltaminen
Me kävimme vaeltamassa Le Morne vuorelle. Trekki alkoi klo 04.30 eli aivan epäinhimmillisen aikaisin. Matkattiin pomppuisalla taksikyydillä lähtöpaikalle ja mä olin ihan naatti jo siinä vaiheessa, koska aikainen herätys ja matkapahoinvointi. Alkuun vaeltaminen olikin ihan tuskaa ja tosissaan jo mietin, että pystynkö edes tähän. Pikkuhiljaa olo alkoi kuitenkin helpottaa, mutta samalla reitti kävi kyllä jatkuvasti haastavammaksi. Polku oli liukas ja keli sumuinen, ja lopulta vaeltaminen meni kiipeämiseksi; neljän raajan taktiikalla ja ajoittain köyttäkin apuna käyttäen etenimme kohti huippua. Kaikista haasteista huolimatta, maisemat olivat ehdottomasti upeimpia koskaan näkemiäni! Vuori kohosi uskomattoman jyrkkänä suoraan merestä, kaikkialla oli kauniin vihreää ja taivaanrannassa häilyi sateenkaari.






2. Snorklaaminen
Kävimme kolme kertaa snorklaamassa. Verrattuna Thaimaan sukelluskokeiluun, oli mukava kun pystyin rentoutumaan ja ihailemaan kaloja, kun sukelluksessa keskityin lähinnä seuraamaan opasta ja huolehdin jatkuvasti laitteistani. Kirkas vesi, värikkäät kalat ja kauniit korallit takasivat kaikilla kolmella kerralla epätodellisen kauniin kokemuksen, jolloin pääsi täysin irtautumaan kaikesta muusta.


3. Suppailu ja melominen
Kokeilin ekaa kertaa suppailua ekalla hotellilla ja se olikin yllättävän hauskaa! Isot aallot loivat oman haasteensa, mutta pysyin kuin pysyinkin laudalla. Keskikroppa sai loistavaa treeniä, samoin kuin tasapaino.
Melomassakin kävimme molemmilla hotelleilla, joista ensimmäisellä kerralla homma oli oikein hauskaa ja leppoisaa aktiviteettia. Sen sijaan toisella kerralla kajakkina oli aivan onneton, kiikkerä häkkyrä, jolla ei uskallettu lähteä kovin kauas rannasta.



4. Kuntosali
Vaikka kuntosali on ihan perusjuttua arjessakin, niin oli silti hauskaa käydä salilla myös lomalla. Molemmilla hotelleilla oli ihan jees perussalit, joilla käytiin nostelemassa painoja ja juoksemassa matolla. Ja testattiinpa me paria venyttelytuntiakin!