torstai 17. maaliskuuta 2016

Kuudes pysähdys: Siem Reap

Viiden päivän pysähdyksen jälkeen, jatkoimme reissua Laosin Luang Prabangista. Matka Laosista Kambodzaan taittui pienellä potkurikoneella (tai ei se kuullemma ollut edes pieni...), Vietnam Airlinesin siivin. Ihmiselle, joka tutisee koneessa kuin koneessa, niin tuollainen matkanteko on aikamoista koettelemusta. Tärisin koko matkan, vaikka kone liihotti supertasaisesti eteenpäin ja kirkkaalla säällä joet, viidakot ja vuoret muodostivat huikeat maisemat (silloin kun uskalsin kurkkia ikkunasta...).
Oli erittäin jees päästä Laosista Kambodzaan. Tuntui, että reissussa kääntyi jälleen uusi sivu ja meidät valtasi samanlainen riemu kun matkan alussa. Lentokentällä kaikki viisumien ja muiden lappusten kanssa pelaaminen sujui mutkattomasti, ja parkkipaikalla meitä odotti majatalomme tuktuk-kuski. Oli hupaisaa painella paikallista motaria tuktukin kyydissä, samalla kun tien pientareella maleksi lehmiä ja kuorma-autot kaasuttelivat meistä ohi.




Siem Reap vaikutti paikalta, joka elää nyt nousukauttaan. Uusia hotelleja oli valmiina ja puolivalmiina siellä täällä ja oli sanomattakin selvää, mikä oli kaupungin matkailuvaltti. No tietenkin muinaiset Angkorin temppelit. Niidenhän perässä mekin tuonne matkasimme. Meidän majatalomme oli myös uudehko, mutta sijaitsi kaukana loistohotelleista. Se kätkeytyi sokkeloiselle kujalla, jota vartioi pari kulkukoiraa ja -kissaa. Ja se paikka oli nappivalinta! Henkilökunta oli uskomattoman sydämellistä, pihalla oli uima-allas ja meidän huoneeseen mahtui hyvin levittämään rinkassa mujunneet vaatteet kuivamaan. Kun olimme huuhtoneet pahimmat matkustushiet uima-altaassa niin lähdimme reippahasti kävellen katsastamaan keskustaa. Sehän oli ahdas katu, joka oli tungettu täyteen kaikkea mahdollista. Käytiin yhdestä kioskista ostamassa bussiliput muutaman päivän päähän Kambodzasta Thaimaan puolelle, syötiin KFC:ssä (todellakin nuudelikiintiö oli täynnä) ja pyörähdettiin Night Marketissa. Koska ilta oli säkkipimeä, päätimme ottaa takaisin päin tuktukin kävelyn sijaan. Ja onneksi otimme, sillä matkan varrella hengaili niin epäilyttävän näköistä porukkaa, että huomasin puristavani laukkuani kaksi käsin. Ensimmäinen päivä Kambodzassa huipentui ukkosmyrskyyn, jota saimme katsella aitiopaikalta huoneemme ikkunasta. En muista nähneeni sellaista ukonilmaa juuri koskaan: salamat halkoivat ilmaa ja välillä koko taivas oli lähes valkeana niistä.

Unnukka ensimmäistä kertaa KFC:ssä. Oli ilmeisesti hämmentävä kokemus.

Toisen päivän ainut missiomme oli nähdä ne kuuluisat temppelit, mutta ne ansaitsevat aivan oman stoorinsa jaettavaksi. Se päivä kului kuitenkin pitkälti pyöräillen, temppeleitä ihaillen ja hikoillen. 30 kilsaa mummopyörällä 34 asteen helteessä, plus temppeleiden koluaminen, on ehkä yksi kovimpia urheilusuoristuksia mitä olen koskaan tehnyt. Vettä kului enemmän kun ehdittiin ostaa ja iho kärysi vaikka kuinka hölväsi aurinkorasvaa. Päivän jälkeen heittäydyttiin uima-altaaseen, ja uhkasin, etten nouse sieltä ennen seuraavaa aamua. Niin hyvältä viileä vesi tuntui. No nälkä porsaan pois altaasta ajaa, ja niinpä lähdettiin taas kerran keskustaan. Palautettiin varsin moitteettomasti palvelleet pyörät ja rojahdettiin inkkariravintolaan syömään. Jestas, miten hyvää se ruoka oli! Jouduin melkein kierimään pois pöydästä, sillä helle + ääriään täysi maha = totaaliähky. Loppuilta makoiltiin altaalla ja huoneessa, jaksamatta tehdä yhtään mitään järkevää. Seuraavana aamuna starttasikin bussimatka takaisin Thaimaaseen.



Kambodzasta jäi todella positiivinen kuva, vaikka tiedostan jälleen, että näimme maasta kovin vähän. Jos olisi ollut pikkuisen enemmän aikaa, olisimme ehdottomasti käyneet katsomassa Kuoleman kentät. Ne olisivat varmassti avanneet kaikessa hirveydessään ja surullisuudessaan maan lähihistoriaa. Myös pääkaupunki Phnom Penh olisi kiinnostanut, mutta kun kaikkea ei vaan voi ehtiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti