sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Mökillä viimeinkin, voin ottaa iisimmin

Perjantai-aamu ei luvannut seesteistä viikonloppua. Selkää särki heti aamusta, päässä tuntui suhisevan työviikon paino. Vaan kuinkas sitten kävikään; kuppi hyvää kahvia ja leppoisaksi muuttunut viikon viimeinen työpäivä saivat mielenkin oikealle taajuudelle. Viikonloppu, sinusta tulee vielä loistava!Olen haaveillut mökkeilystä koko kesän. Puusaunan tuoksusta, paljaiden jalkojen alla pistelevistä havunneulasista, viileästä järvivedestä ja keltaisesta Jaffasta. Hätkähdin kun tajusin, etten meinannut enää muistaa reittiä lapsuuteni suosikkikohteeseen, mummon ja papan mökille. Monet kesät ovat kuluneet töissä ja reissuilla, mökille ei ole ollut muka aikaa. Töiden jälkeen suuntasimme kuitenkin sinne. Muutaman harhakäännöksen jälkeen muistin lopulta reitinkin. Nautin jokaisella solullani lämpimästä saunasta ja viileästä järvivedestä. Sitä komboa ei voita mikään! Muut olivat istuneet jo kauan terassilla grillaamassa, kun minä vielä hipsuttelin järvestä saunaan ja taas takaisin järveen. Illan kruunasi grillimakkara, keltainen Jaffa ja upea auringonlasku. Olisin voinut jäädä sinne metsän keskelle ainakin viikoksi. Aktiviteeteiksi olisi riittänyt soutelu, metsässä samoilu ja vanhat Aku Ankat.   




Tänä viikonloppuna olen myös pötkötellyt ja lojunut poikkeuksellisen paljon. Ensin siskojen kanssa, jotka naurattivat poskilihakset kipeiksi ja melkein pissat housuun. Sitten työkavereiden kanssa piknikillä, lämpimän lempeässä kesäillassa. Ja Jonaksen kanssa ihan muuten vaan, niitä näitä höpötellen ja Modernia perhettä katsellen. Vaikka passiivista oleilua pitäisi kai fyysisen terveyden kannalta pyrkiä välttämään, joskus se on juuri se, mitä henkinen puoli tarvitsee. Vastapainoksi olen hikoillut pururadalla, kerännyt marjoja, keittänyt mehua, uinut ja ähkinyt joogamatolla. Koska tasapaino. Ennen kaikkea se tasapaino.   



Oletteko huomanneet, että ilmassa tuoksuu nykyisin aavistus syksyä? Viljat kellastuvat, illalla alkaa hämärtää ja lenkillä löysin kypsiä puolukoita. Koulun alkuun on vain kuukausi ja olen yhtä kauhuissani ja/tai innoissani kun kaikki muutkin ekaluokkalaiset. Mietin saanko kavereita ja löydänkö ruokalaan. Täytyisi käydä ostamassa vihkoja ja kyniä, ehkä uusi penaali ja tennarit. Mutta ennen kuin tämä huoleton kesärentoilu vaihtuu lukujärjestyksiin ja tenttikirjoihin, aion vielä syödä muutaman limejäätelön, tehdä monta uimareissua, hikoilla ja mäiskiä itikoita lenkkipolulla ja kokeilla valmistaa kirsikkahilloa. Päässäni on sellainen loppukesän kevyt bucket lista. Koska en pääse tästä listaneuroosistan.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

On maailma meille avoinna

"On maailma meille avoinna, kadunkulmasta Atlantin reunaan..." Stella-bändin biisi on kuvannut viime päivien tuntoja. Kaikki on mahdollista, kun ei vain anna periksi. Ei silloinkaan, kun kaikki todennäköisyydet ovat vastaan. Eikä silloin kuin tuntuu, että no antaa olla sitten. Etenkään silloin ei saa antaa periksi. 
Perjantai-aamuna heräsin siihen, että sain kuulla yhden isoimmista unelmistani käyneen toteen. Sain opiskelupaikan Itä-Suomen yliopistosta, terveyden edistämisen koulutusohjelmasta, pääaineenani liikuntalääketiede. Viimeiset pari päivää olen fiilistellyt asiaa, syönyt liikaa jäätelöä ilman mitään rajoituksia tai omantunnontuskia ja nukkunut. Olo on kuin maratonin jäljiltä, noin niinkuin henkisesti. Ja vähän fyysisestikin, koska kesänuha kiusaa sitkeästi.En ole tajunnutkaan, kuinka paljon asia on minua stressannut ja kuluttanut voimavaroja kuin salaa. Mutta onhan tämä matka ollut pitkä ja onhan siihen mahtunut vaikka mitä, joten katson todellakin oikeudekseni olla piittaamatta siitä, montako Ben&Jerry'siä on järkevää syödä päivässä ja onko todella tarpeellista nukkua päiväunet seitsemältä illalla. Ainakin nyt muutaman päivän ajan.
En tosiaan uskonut pääseväni sisään tänä vuonna. Edelliskerralla olin kuitenkin kiskonut alle perusopinnot ihan hyvällä menestyksellä ja valmistautunut pääsykokeisiinkin suunnitelmallisesti. Kun viime kevään uurastus päättyikin pettymykseen, teki mieli jättää koko homma sikseen, koska se vain tuntui täysin mahdottomalta saavuttaa. Menkööt ne superihmiset, jotka tähän pystyvät.
Viime kesä ja osa syksyäkin menikin aikalailla reissatessa rinkka selässä, jonka jälkeen alkoi kokonaan uusi arki täällä Kuopiossa. Uusi työ ja kaupunki vei yllättävän paljon resursseja. Sain räävittyä lukukauden aikana kasaan joitain kursseja avoimessa ja yritin lukea pääsykokeisiin aina silloin, kuin siihen oli aikaa; töissä ruokatauolla saatoin kertailla jotain taulukkoa, ennen nukkumaanmenoa yritin painaa mieleeni toista kaaviota. Ajattelin, ettei sellainen voi mitenkään riittää sisäänpääsyyn. Ehkä siksi en juurikaan stressannut, ja pääsykokeet menivät ilman suurempia paineita. Ehkä sattui hyvä tuuri materiaalin ja tehtävien suhteen. En tiedä. Eikä sillä ole mitään väliä. 
Tästä alkaa toisenlainen työnteko ja toisenlainen matka. Ei varmasti mitään kevyttä puuhastelua, mutta voi jestas mun motivaatiota ei horjuta enää mikään. Mutta vielä voisin yhden jäätelön ottaa ennen kuin palaan ruotuun.