sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Takaisin juoksuun

Juoksu ja ylipäätään jokin muu liikuntamuoto kuin kävely olivat niitä asioita, joita kaipasin eniten raskauden loppuvaiheessa. Vaikka kävelylenkit syyssäässä olivat ihania (ja yksi parhaista keinoista pysyä järjissään ison mahan kanssa) niin kyllä lenkkareita poltteli päästä juoksemaan.
Ei sitä kuitenkaan ihan heti synnäriltä voi pinkaista mäkitreeniin, sillä paluu täytyy tehdä pikkuhiljaa ja kuulostelen. Ei ehkä minun vahvuuksia, mutta tässä asiassa tekee vain vahinkoa, jos kiirehtii ja siihen faktaan täytyy tällaisten hätähousunkin taipua.

Aloitin liikunnan sillä mihin olin jäänytkin; kävellen. En onneksi ollut kovinkaan kipeänä synnytyksen jälkeen, joten käveleminen sujui heti melko hyvin. Ensimmäinen "lenkki" oli neljä päivää synnytyksestä, hiippailin ehkä pari kilometriä? Mutta siitä se alkoi, tai siis jatkui, päivittäinen kävelylenkkeily. Tällä kertaa vain vaunujen kera. Hissukseen lisäsin lenkkien pituutta, joskus kävin parikin lenkkiä päivässä. Fiilikseen mukaan ja kuulostellen. Käveleminen teki fyysisesti hyvää, mutta myös henkisesti. Väsyneenäkin päivänä raikas ilma ja hetki "omaa aikaa" vauvan nukkuessa vaunuissa latasi punaisella piiputtavaa akkua.


Kuutisen viikkoa synnytyksestä kokeilin ensimmäisen kerran juoksua. Se tuntui hassulta, kömpelöltä ja raskaalta. Hölkkäsin pieniä pätkiä kävelyn lomassa. Juoksu ei tuntunut varsinaisesti hyvältä, mutta ei toisaalta pahaltakaan. En oikein tiennyt "saanko" juosta. Muistaakseni palasin vielä pelkkiin kävelylenkkeihin joksikin aikaa, ja suosin hiihtoa (Kuopioon tuli lumet tänä vuonna superaikaisin!) ja spinningiä juoksun sijaan. Nyt juoksu on kuitenkin ollut kuvioissa jo useamman viikon, ja pikkuhiljaa lenkit ovat kasvaneet sieltä parista kilometristä jopa seitsemään. Edelleen on kuitenkin päiviä, jolloin mieluummin kävelen kuin juoksen.

Joogaan palasin myös hissukseen. Joogailu ja venyttely ovat kuitenkin ihan ehdottomia pitää mukana, muutoin en pääse kohta enää sängystä ylös näitten jumieni kanssa. Tavaksi on tullut joogailla Stellan aamupäikkäreiden aikaan 20-30 min.
Lihaskuntoa olen pitänyt yllä kotijumpilla ja joulukuusta alkaen käynyt myös salilla vaihdellen 0-2 kertaa viikossa.

Koska treenit riippuvat nykyisin siitä, onko Jonas kotona ja toisaalta myös Stellan mielialoista ja tissilläolohaluista, niin treenit ovat sitten sitä mitä pystyy kulloinkin tekemään. Joskus se on salitreeni, joskus lyhyt pyrähdys juoksemassa, joskus on parempi olla poistumatta kotoa ja tehdä vaikka lyhyt jooga. Minulle on kuitenkin tärkeää tehdä jotain liikunnallista päivittäin, mutta tällä hetkellä vauva sanelee aika paljolti sen, mitä se liikunta on ja kuinka kauan se kestää. Silti, kyllä minulla on pieniä urheilullisia suunnitelmia tälle vuodelle...

Niin klisee, niin totta: jokaisen tarina liikunnan pariin paluusta on omanlaisensa. Silti tykkään lueskella miten muilla on mennyt ja vertailla tarinoita positiivisessa mielessä toisiinsa. Loistavia kirjoituksia juoksun ja liikunnan pariin palaamisesta löytyy muuten ainakin Hillan, Karoliinan ja Marisssan blogeista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti