maanantai 15. toukokuuta 2017

Kevättä lainaamassa

Pieni pyrähdys Helsingin keväässä sai kuvittelemaan, että lämpö olisi jo kulkeutunut tänne pohjoisempaankin. Noo, ehkä vielä hetki! Mutta voi että, me nautimme etelän lämmöstä ja pitkistä kävelylenkeistä ristiin rastiin. Kävin myös kaatamassa suolaa haavoihin eli katsomassa HCR:än juoksijoita. Lohtujäätelöllä siitäkin selvisi!

Helsingistä kotiutettiin meille myös myös käytetty Thulen kärry, eli siis se häkkyrä, johon saa beben kyytiin ja vaikka sitten pyörän tai suksien perään. Kyseinen kärry oli meillä lainassa Lapissa, ja hiihdeltiin pitkiä matkoja Stellan koisatessa vällyjen alla. Seuraavaksi pitäisi uskaltautua kokeilemaan, kuinka kärry toimii pyörän perässä. Kunhan saataisiin vielä vähän enemmän sitä kevättä tänne...

Pikkuhiljaa tiukka räkätauti alkaa hellittämään ja elättelen toiveita päästä tällä viikolla lenkille. Kävelyille ja joogaamaan ainakin. Kuukauden päästä juostava Pullukka Run on vielä täysin saavutettavissa, vaikka flunssa on kieltämättä vähän nakertanut parasta terää juoksusta.

ps. Hietaniemen hautausmaa ja Lapinlahden sairaalan alue olivat U-P-E-I-T-A. Hautausmaa ja mielisairaala, kuinka piristävää perhelomailua! Suosittelemme.





2 kommenttia:

  1. Luulen, että enemmän te ennätitte maisemista nauttia tällä tavoin :) Itsehän en muista juuri siitä reitistä mitään, kun kerrankin keskityin vaan töppösen laittamista toisen eteen :)

    VastaaPoista
  2. Ei vitsi olitte ihan täällä meidän nurkilla! Oltaispa tietty ennen meidän lähtöä, niin olisitte voineet yöpyä meillä sillä aikaa kun oltiin poissa.

    Ja kevät on kyllä tullut tänne niinku varkain, eilen oli 25 astetta lämmintä kun tultiin takas. Täydellinen kotiinpaluusää! :)

    Terkut teille!!!

    VastaaPoista